Thierry Neuville tarvitsee jo pienen ihmeen – ”Kyse on siitä, kuka osaa hallita vauhtiaan”

Hyundain belgialaistähti Thierry Neuville kaipaa kipeästi isoa onnistumista rallin MM-sarjassa.
Thierry Neuville
Thierry Neuville. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Puolustavan maailmanmestarin alkuvuosi on ollut vaikea. Neuville on yltänyt palkintopallille Ruotsissa ja Keniassa, mutta kaiken kaikkiaan kuusi ensimmäistä rallia ovat menneet Hyundai-tähdeltä pahasti alakanttiin.

Heikko vuoden ensimmäinen puolisko on ajanut Neuvillen hankalaan rakoon. Eroa MM-sarjaa johtavaan Toyotan Elfyn Evansiin on peräti 50 pistettä. Juhannuksen jälkeen ajettavassa Kreikan osakilpailussa Neuville tarvitsee supertulosta.

– Toivon, kuten tein jo ennen tätä kisaa, että saamme vahvan viikonlopun koko tallille. Sen me myös ansaitsisimme, koska kaikki tekevät kovasti töitä, Neuville kertoi Sardinian rallin jälkeen.

– Me emme vain ole vielä siinä mutkassa, mutta olen varma, että pyörämme kääntyvät vielä oikeaan suuntaan. En malta odottaa, että saamme homman toimimaan.

Sardiniassa pari viikkoa sitten Neuville kolautti autonsa takaripustuksia sillä seurauksella, että edessä oli keskeytys jo perjantaina. Koko Hyundain kolmikko on ollut vauhdillisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Toyota-kuskeja perässä tänä vuonna. Siihen päälle kun lisää vielä Hyundain luotettavuusongelmat, on tuska ymmärrettävästi puserossa jo aika suuri.

Neuville toivoo, että kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ajettavassa Kreikan rallissa nyt myös onnetar olisi vihdoin suotuisa.

– Kreikan ralli on kova kisa. Siellä tarvitaan tasaisuutta, mutta myös ongelmavapaata kilpailua. Se on niin rankka kilpailu, että rengasrikko on tosi helppoa saada. Siellä on kiviä paljon, jotka taas voivat vahingoittaa autoa, Neuville pohti.

– Olemme nähneet Kreikassa monta kertaa paljon tapahtumia. Kyse ei ole siitä, kuka puskee kovempaa, vaan kuka osaa hallita vauhtiaan. Me onnistuimme siinä viime vuonna, kun ajoimme ensimmäiseltä lähtöpaikalta voittoon. Nyt lähtöpaikkamme on viides, joten tilanne vaikuttaa entistäkin paremmalta.

Lue myös nämä