Tiimikavereista Ott Tänakilla oli teknisiä huolia ja Adrien Fourmaux menetti aikaa kiristellessään kypäräänsä lenkin viimeisen pätkän lähdössä. Neuville kiitti ja paineli ohi, mutta ero Tänakiin on vain 1,5 sekuntia.
Takana Tänakin lisäksi vaanii myös Toyotan Kalle Rovanperä, joka on jäänyt Neuvillesta rapiat kymmenen sekuntia.
– Ehdottomasti mielenkiintoinen aamu. Minulla oli ihan hyvä fiilis ensimmäisellä pätkällä, mutta sitten spinnasin, kun osuin liikaa lumipenkkaan. Siinä meni vähän aikaa, mutta olin silti yllättynyt aikaeroon Kalleen verrattuna, Neuville selvitti.
– Olin vähän huolissani, mutta sitten löysimme autosta lisää pitoa ja viimeinen pätkä varsinkin tuli hyvin, pohja-ajan nakuttanut belgialainen jatkoi.
Iltapäivällä luvassa on jälleen uusi haaste, kun pienempien luokkien autot ovat tehneet isot urat erikoiskokeille.
– Eilen iltapäivällä fiilis oli ihan hyvä, mutta on selvää, että tie tulee nopeammaksi auto autolta, koska urat paranevat. En tiedä, mitä voimme tehdä, mutta on meidän ainakin yritettävä. Oli tärkeää, että pääsimme lähemmäksi kärkeä, Neuville summasi.
Voimasuhteet tuntuvat heittelevän erikoiskoe erikoiskokeelta Ruotsin lumilla. Neuville aprikoi, että syynä ovat uudet Hankookin renkaat, joihin kaikki kuljettajat vielä totuttelevat.
– En sanoisi, että kukaan ajoi kovin hyvää aamua. Jokainen etsii vielä balanssia. En tiedä, johtuuko se olosuhteista vai renkaista, Neuville sanoi.
– Se on vähän outoa, koska jotkut osuudet tuntuvat hyvältä ja sitten taas ei. En ole löytänyt sellaista fiilistä, että voisin puskea joka paikassa täysillä.