Neuville pääsi ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle Safari-rallissa, kun hän ajoi kolmanneksi ikonisessa kilpailussa.
Tulos vähintäänkin tyydytti belgialaista, joka kärsi viikonlopun aikana tekniikkamurheista ja auringonpistoksesta. Mutta Neuville selätti viikonlopun haasteet.
– Nyt voimme hengittää. Tämäkin päivä (sunnuntai) oli stressaava, sillä täällä ajattelee koko ajan, että jotain voi hajota autosta, Neuville huokaisi Rallit.fille.
– Saimme lopussa palkinnon perjantain ja lauantain kovasta työstämme. Paiskimme valtavasti töitä pätkien välillä, kun korjasimme Martijnin (kartanlukija Wydaeghe) kanssa autoa ja yritimme saada sen kuntoon. Myös tiimi teki ison työn jokaisessa huollossa, belgialainen kiitteli.
Etenkin lauantai oli tuskainen päivä Neuvillelle. Edellisen päivän korjaustyöt siirtymillä aiheuttivat hänelle ja Wydaeghelle auringonpistoksen ja lisäksi he kärsivät nestehukasta. Tämä johti siihen, että Neuville vietti koko lauantain vastaisen yön hereillä vessassa.
– Emme luovuttaneet, vaikka kaikki näytti pahalta lauantaiaamuna. Mutta emme suostuneet luovuttamaan ja se tuotti tulosta, Neuville iloitsi.

Safari-ralli näytti jälleen haastavan luonteensa – tällä kertaa jopa enemmän kuin aiempina vuosina. Olosuhteet vaihtelivat kuivista ja kivikkoisista teistä lauantain rajuun sateeseen, joka teki pätkistä liukkaita ja mutaisia.
– Safari oli tänä vuonna äärimmäisempi kuin olen koskaan nähnyt. Olosuhteet olivat aivan hullut, ja se oli todella rankkaa autoille. Joskus jopa liian rankkaa, mutta saimme siitäkin oppia.
Hyundailla oli omat vaikeutensa kisassa, mutta niin oli myös sen pahimmalla kilpailijalla Toyotalla. Elfyn Evans toi jälleen voiton japanilaisvalmistajalle, mutta Kalle Rovanperältä kisa jäi kesken teknisen vian vuoksi. Toyotan Takamoto Katsuta puolestaan kaatoi autonsa päätöspätkällä ja joutui lopulta keskeyttämään viimeisen erikoiskokeen jälkeen.
– Meillä on edelleen parannettavaa neljän vuoden jälkeen. Mutta näimme, ettei Toyotakaan ollut täysin moitteeton viikonloppuna. Joten se on ainakin hyvä merkki, Neuville heitti kuitin kohti vastustajatiimiä.