Tekniset ongelmat Jari Huttusen riesana Viron MM-rallissa – ”Vetää mielen matalaksi”

Ford-kuljettaja Jari Huttunen ajoi sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa WRC2-luokan neljänneksi.
Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

WRC2-luokan voiton vei norjalainen Andreas Mikkelsen Skodalla. Huttunen jäi voittajasta hieman alle kolme ja puoli minuuttia. Kisan aikana Huttunen ajoi kaksi erikoiskokeen pohja-aikaa. Palkintokorokepaikkaa rallista tavoitellut Huttunen ei ollut kilpailuviikonloppuunsa tyytyväinen.

– Meillä oli moottoriongelmia kisan aikana, eikä vauhti riittänyt tällä kertaa parempaan, vaikka ajo osui mielestäni ihan kohdilleen. Perjantaina oli myös kallistuksenvakaaja poissa pelistä muutamalla pätkällä, joten tahmeaa oli, Huttunen sanoi.

Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kisa alkoi torstai-iltana ajetun Tarton kaupunkierikoiskokeen pohja-ajalla. Perjantaina ajettujen erikoiskokeiden jälkeen parivaljakko oli luokassa viidennellä sijalla. Sama tasainen tahti jatkui myös lauantain erikoiskokeilla, ja sunnuntaina he nousivat luokan neljännelle sijalle.

– Kisa oli heikosta tuloksesta huolimatta ihan OK ja kaikki sujui, mutta ajat olivat huonoja, mikä tietysti vetää mielen matalaksi. Reitti oli hyvä ja ajettava, sen ainoa miinuspuoli ovat keinotekoisesti rakennetut hyppyrit, jotka ovat turhan teräviä.

Jari Huttusen ja Mikko Lukan kilpailukausi jatkuu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylän MM-rallissa, jossa he ajavat debyyttikisansa Rally1-luokassa Ford Puma Hybridillä.

– Nyt alkaa valmistautuminen kisaan, vaikka testiä emme ennen rallia ajakaan. Incar-videoita tulee katsottua todella tarkkaan seuraavien viikkojen ajan ja shakedownissa pääsemme sitten tositoimiin.

Katso alapuolelta WRC2-luokan ratkaisuhetket Viron MM-rallista.

Lue myös nämä