Teemu Suninen sai lohtupisteitä matkaan Monte Carlosta – ”Ei ollut mikään helppo ralli”

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen yltyi Monte Carlo –rallin päätöspäivänä sellaiseen vauhtiin, jota hän ajattelikin ajavansa koko rallin ajan. Onnistunut ajo palkittiin kolmella bonuspisteellä kisan päättäneellä Power Stagella.

Sunnuntain neljä erikoiskoetta veivät kilpailijat aivan Monacon yläpuolella sijainneille Merialppien rinteille. Legendaariset erikoiskokeet, molemmat kahteen kertaan ajettuna, testasivat kuljettajien vauhtikestävyyttä. Kolmen päivän kilvanajon jälkeen piti saada irti vielä viimeinen puristus.

Sen Suninen ja kartanlukija Jarmo Lehtinen pystyivätkin tekemään. Aamusta tiet olivat vielä huomattavan erilaisessa kunnossa kuin myöhemmin iltapäivällä.

– Todella haastavat olosuhteet. Se oli paikoin kuin jäällä ajamista, piti ottaa todella tarkasti ne erikoiskokeet. Kiiltävän musta asfaltti oli liukasta märkänäkin.

Kun tuntuma ratin takana oli hyvä, antoi Suninen mennä sen, mihin riskittä pystyi. Päivän agendassa oli sijoituksen parantaminen, mikä myös toteutui. Viimeisellä erikoiskokeella meno maittoi vielä siinä määrin, että kotimatkalle sai lähteä tyytyväisin mielin.

– Yritettiin vielä tänään ajaa hyviä erikoiskoeaikoja. Kahdeksas sija oli päivän tavoite, ja se saavutettiin Power Stagen lisäpisteiden lisäksi. Mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään helppo ralli. Joskus vain tulee tällaisia kovia kisoja, jokelalainen sanoi.

– Kun olosuhteet olivat kuivat tai asvaltti oli korkeintaan märkää, niin vauhtini oli hyvää. Sen todisti myös Power Stage tänään. Jäisillä osuuksilla hävisimme ihan liikaa. Sitä varten minun on tehtävä töitä. On hienoa, että saimme välillä hyviä aikoja, mutta tarvitsen lisää kokemusta, jotta voin tehdä niitä koko ajan, Suninen summasi.

Lue myös nämä