Teemu Sunisen perjantaihin Saksan MM-rallissa mahtui paljon ilonaiheita. Ford-kuljettaja paransi otteitaan erityisesti iltapäivän erikoiskokeilla, kun WRC-auto tuli tutummaksi myös asvaltilla.
Kun Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula saapuivat aamun kolmen erikoiskokeen jälkeen huoltoalueelle Bostalseen rannalle, oli aika summata kisan kulkua siihen asti.
– Se oli ihan kelvollinen ajo. Lenkin ensimmäisellä ja viimeisellä EK:lla aikamme oli lähellä sitä, missä niiden pitääkin olla. Toisella erikoiskokeella tuli rankkasade meidän ajomme aikana, mutta säällehän ei mitään mahda.
Harva kuljettaja viihtyy likaisella asvaltilla, eikä Suninen ole poikkeus. Kun renkaiden alle ei varmuudella riitä pitoa, nousee kaasujalka herkästi hieman.
– Kun on kuivaa, onnistun yleensä olemaan lähempänä muita kavereita. Ymmärrän nyt paremmin autoa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kertani tällaisella autolla, näillä teillä. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi.
Iltapäivän kolmella erikoiskokeella Suniselta irtosi jo vieno hymykin. Mainiosti sujunut lenkki tarkoitti päivän päätteeksi kymmenettä sijaa. Eroa kisaa johtavaan Ott Tänakiin on 1.21,4 minuuttia.
– Nyt tuntui jo siltä, että ajoin paremmin. Vähän oli alussa rytmi hukassa, ja siinä meni muutama sekunti, mutta kaiken kaikkiaan ajoni iltapäivällä on ollut aamua parempaa, Suninen iloitsi.