Teemu Suninen ja Mikko Markkula mahtuvat jälleen samaan WRC-autoon – ”Kumpikin on varmasti oppinut ja kasvanut”

Kartanlukija Mikko Markkula ja Teemu Suninen
Kartanlukija Mikko Markkula ja Teemu Suninen. Kuva: @World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

M-Sport Fordin WRC-tiimissä ajava Teemu Suninen vaihtoi täksi kaudeksi kartanlukijaa, kun kabiiniin jokelalaisen rinnalle palasi Mikko Markkula.

Suninen ja Markkula kisasivat yhdessä kausilla 2015-18. Homma kuitenkin päättyi erimielisyyksiin Sunisen ensimmäisen WRC-sesongin jälkeen. Vanhoja ei kuitenkaan enää muistella. Yhteistyö on startannut ainakin kuljettajan mukaan mainiosti.

– Sanoisin, että hyvin on lähtenyt hommat liikkeelle. Kumpainenkin osapuoli on varmasti viime vuosina vähän oppinut ja kasvanut. Olen itse pystynyt ottamaan enemmän roolia ja Mikko sisäistää, mikä on kartturin tehtävä, Suninen summaa Rallit.fille.

– Tavallaan yhteistyö on nyt toiminut paremmin ja siihen voi olla tyytyväinen. Uskon, että pidemmällä tähtäimellä tämä oli hyvä siirto.

Viime kaudella Sunisen aisaparina toimi kokenut Jarmo Lehtinen, joka kuitenkin siirtyi Toyotan talliin muihin tehtäviin. Sunisen sopimus Fordin kanssa venähti niin lähelle uuden kauden alkua, että Lehtisen oli parempi tarttua toiseen työtarjoukseen. Lehtisen ura kartturina oli muutenkin jo ehtoopuolella.

– Jarmo teki huippuhyvin hommansa, mutta ikä alkoi olemaan sillä puolella, että vaikka hommat kiinnostavat, jossain kohtaa se lopettaminen on vain iän puolesta edessä. Itsellä on tavoitteet pidemmällä, tyyliin noin viiden vuoden päässä, Suninen kertoo.

Markkulan kanssa neuvottelut paluusta Sunisen aisapariksi aloitettiin varsin pian, kun selvisi, että yhteinen taival Lehtisen kanssa ei enää jatku.

– Mikko oli aika pian ykkösvaihtoehtona. Toki siinä keskusteluja käytiin ja katsottiin, että mitä vaihtoehtoja on. Mikon kanssa se oli varmaa, että hän on ammattitaitoinen, ettei ainakaan siitä jää kiinni. Nyt näyttää myös, että yhteistyö toimii, joten on nautinto jatkaa hommia yhdessä, Suninen toteaa.

Suninen nousi MM-sarjaan kaudella 2015 ollessaan vasta 21-vuotias.

– Tietysti Mikko oli silloin enempi myös valmentajan roolissa ja joutui ottamaan roolia meidän autokunnassa. Tavallaan samalla kun on valmentamassa ja nuottia lukemassa, voi olla vähän hankala kaikkea hoitaa hyvin. Nyt kumpainenkin tietää, miksi siellä autossa ollaan ja mitä tehdään. Kumpikin keskittyy omaan tekemiseen, Suninen paaluttaa yhteistyön uudet peruselementit.

Katso alapuolelta edellisen MM-rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367750″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat