Teemu Suninen innolla uuteen Chilen kisaan – ”Olen varma, että tykkään tästä rallista”

Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Sunisen kausi rallin MM-sarjassa alkoi keskeytysten sävyttämänä. Edellisessä kahdessa rallissa jokelalainen on kuitenkin ajanut ehjän kilpailun keräten M-Sportille arvokkaita tallipisteitä. 

Vaikka viime viikon Argentiinan rallista heltisi seitsemäs sija, oli vauhti kaukana kärjen tasosta. Ensi viikon Chilen rallista  Suninen povaa itselleen mieluisaa kisaa. Ainakin ennakkoarvioiden perusteella tarjolla on nopeaa ja pehmeää hiekkatietä, josta ei suuria kivenmurikoita löydy.

– Olen katsellut järjestäjien nuotitusvideoita ja niiden perusteella ralli on aika mukava. Pitää kuitenkin odottaa varsinainen nuotitus ennen kuin voi mitään oikeasti varmaa sanoa pätkistä. Mielenkiintoiselta kuitenkin vaikuttaa, Suninen sanoo.

– Olen varma, että tykkään tästä rallista. Luulen, että kärkikolmikko menee omilla teillään, mutta sen jälkeen on hyvin tasaista. Esimerkiksi Korsikalla nähtiin, että mitä tahansa voi tapahtua ja tilanne muuttua nopeasti.

Katso alta videoennakko historian ensimmäisestä Chilen MM-rallista. Mitä mieltä huippukuskit ovat uutuuskisasta? Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,261147″ ap mute ]

 

Tallipomo Richard Millenerin mukaan M-Sportin tiimi on valmistautunut Chilen kisaan muun muasssa maastopyöräilemällä.

– On aika outoa, kun rallien välissä tulee vain pari vapaapäivää. Toisaalta tämä Etelä-Amerikan seikkailu on antanut meille mahdollisuuden tehdä sitä, mistä me kaikki nautimme, spektaakkelimaisen maastopyöräilyreissun El Condorin pätkällä, Millener hehkuttaa tiedotteessa.

– Moni tiimin jäsen ei koskaan pääse näkemään pätkiä paikan päältä. Nyt oli upeaa, että pääsimme tuolle ikoniselle pätkälle ja niihin uskomattomiin maisemiin, mitä Argentiinalla on tarjota. Se oli samalla myös tiimihengen nostatusta. Pari pientä ulosajoa siellä sattui, mutta pääsemme kaikki ehjin nahoin Chileen.

Chilen erikoiskokeita on moneen otteeseen verrattu perinteikkään Walesin osakilpailun tiestöön. Walesilainen Fordin ykköskuski Elfyn Evans vahvistaa tämän.

– Videon perusteella pätkät eivät tosiaan ole kovin kaukana Walesin erikoiskokeista. Chilessä on keskileveää, hyvärytmistä ja teknistä tietä. Ne näyttävä tosi mukavilta, mutta annetaan lopullinen tuomio vasta nuotituksen jälkeen, Evans toteaa.

Lue myös nämä