Teemu Suninen avautui ex-tallinsa huonosta kohtelusta: ”Jos meillä on miljoonan auto, miksi ei laiteta viittä euroa aamupalaan?”

Teemu Suninen nousi kolkuttelemaan rallin MM-sarjan huippua M-Sport Fordilla, mutta yhteistyö brittitiimin kanssa päättyi karujen vaiheiden jälkeen viime vuonna.
Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suninen sai vuonna 2017 todellisen näyttöpaikan Fordin ratissa. Suninen ajoi debyyttinsä Ford Fiesta WRC -autolla Puolan MM-rallissa ja nappasi komean kuudennen sijan. Seuraavassa osakilpailussa Suomessa Suninen taisteli jopa kakkossijasta, mutta vauhdikkaan pyörähdyksen jälkeen sijoittui neljänneksi.

Seuraavina kausina 2018 ja 2019 Suninen istui vakituisesti WRC-auton ohjaamossa ja otti yhden palkintosijan kumpanakin vuonna. Resursseja ei kuitenkaan ollut käytössä samalla tavalla kuin aidoilla tehdastiimeillä.

– Esimerkiksi vuonna 2019 meillä oli testipäiviä kolme koko vuonna. Siinä vaiheessa minun on hyvin vaikeaa sanoa, että olen ammattilaiskuski, jos harjoittelemme kolme päivää vuodessa, Suninen myöntää Betsafe Viron pitkässä haastattelussa.

Vuonna 2020 saapui korona, joka oli valtava kolaus yksityistiiminä operoivalle M-Sportille. Tallin taloudellinen tilanne heikentyi, mikä heijastui suoraan kilpailutoimintaan. Testipäivien määrä laskettiin minimiin ja autoissa kierrätettiin vanhoja osia.

Tilanne jatkui samanlaisena viime kaudella. M-Sport keskitti voimiaan jo uuteen hybridiautoon, mutta silti Suniselta odotettiin kovia tuloksia vanhentuneella WRC-autolla.

– Mun mielestä se oli huonoa kohtelua, että emme päässeet testaamaan emmekä ajamaan minnekään. Silti olisi pitänyt olla kolmen parhaan joukossa kilpailuissa, Suninen sanoo.

Teemu Suninen
Teemu Suninen vauhdissa Viron MM-rallissa kesällä 2021. Kuva: M-Sport Ford WRT

M-Sportilla vyötä kiristettiin miltei konkreettisestikin, sillä suomalaiskuskin mukaan kulukuuri kohdistui myös muonitukseen.

– Mentiin ihan tällaisiin asioihin, ettei meillä ollut kunnollista aamupalaa. Hotellilla oli tietenkin aamupala, mutta keskieurooppalaiset kun eivät syö muuta kuin croissanteja.

– Se oli vääristä paikoista säästetty. Jos meillä on miljoonan auto, niin miksi me ei laiteta viittä euroa aamupuuroon ja terveelliseen aamupalaan? Suninen vertaa.

Lopulta Suninen ja manageri Timo Jouhki päättivät jättää M-Sportin kesken viime kauden.

– Viimeinen juttu oli, kun en saanut Kreikkaan autoa. Olimme sopineet, että menemme sinne R5-autolla. Sitten tulee ilmoitus, että Malcolmilla (M-Sport-pomo Wilson) ei ole autoa. Autohan puuttui sen takia, että siellä ei ollut riittävästi työntekijöitä, eivätkä he saaneet tehtyä autoa valmiiksi.

Suninen kilpaili viime syksyn Suomen MM-rallissa Volkswagen Polo R5 -autolla ja otti voiton WRC2-luokassa. Lopulta Suniselle avautui ovi Hyundailta, jonka kuljettajana hän ajoi Rally2-autolla Kataloniassa ja WRC-kilpurilla kauden 2021 päätöskisassa Monzassa.

Teemu Suninen
Teemu Suninen Jyväskylässä lokakuussa 2021. Kuva: Toni Heinonen

Suninen jatkaa tällä kaudella Hyundain kuljettajana, vaikka nimiä ei ole papereissa.

– Minulla ei ole nyt sopimusta Hyundain kanssa, mutta silti olen ajanut enemmän testiä kuin M-Sportilla vuoden aikana, myhäilee Suninen, joka testasi viimeksi tammikuun lopulla Espanjassa Hyundai i20 N Rally2 -autolla.

Sunisen suunnitelmissa on taistella WRC2-luokan mestaruudesta tänä vuonna. Hän ajaa kauden avauskisansa joko huhtikuussa Kroatiassa tai toukokuussa Portugalissa.

– Nyt olemme jatkaneet testejä ja toivottavasti saamme pian tehtyä sopimuksen.

Teemu Suninen
Teemu Suninen ajoi ensimmäisen kisansa Hyundailla Kataloniassa lokakuussa 2021. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH

Katso alta kokonaisuudessaan Betsafe Viron tekemä haastattelu Teemu Sunisen kanssa.

Jos video ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat