Teemu Asunmaa voittoputkessa Kouvolaan – ”Samalla tavalla pitää kaasu pohjassa ajaa kuin MM-rallissakin”

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Asunmaa lähtee tavoittelemaan voittoa SM-sarjan talvikauden päättävästä osakilpailusta Kouvolan SM-rallista. Takana on kaksi luokkavoittoa Lapissa ajetuista ralleista.

Asunmaan ja kartanlukija Marko Salmisen taktiikka Kouvolassa on sama kuin viime viikonloppuna Rovaniemen MM-rallissa.

– Samalla tavalla pitää kaasu pohjassa ajaa kuin MM-rallissakin. Valmisteluiden ei tarvitse olla niin mittavat eli on helpompi lähteä kisaan, Asunmaa kertoo.

Kouvolan SM-rallin on Asunmaalle mieleinen. Edellisen kerran Kouvolassa on ajettu talvikauden aikana vuonna 2019.

– Kiva lähteä Kouvolaan. Täällä on aina ollut hienot, isot tiet ja hyvä reitti. Viimeksi kun Kouvolassa ajettiin lumella, voitin kisan, joten senkin puolesta on mukava lähteä.

Kilpailua edeltävällä viikolla sääolosuhteet ovat muuttuneet leudommiksi. Lapin kilpailuista tuttuja lumipenkkoja siis tuskin nähdään.

– On ollut aika lämmintä ja tiet ovat varmaan menneet jo soralle. Lunta ja jäätä ei pitäisi enää olla paljoa teillä. Pakkasta kuitenkin lupailee viikonlopuksi. Toki olosuhteet ovat kaikille samat. Arcticissa saatiin jo vähän makua soralla ajamisesta, eikä sen pitäisi olla mikään ongelma.

 

Lue myös nämä