Teemu Asunmaa nostaa SM-rallin erikoisuuden ratkaisevaksi tekijäksi – ”Erot voivat olla isoja”

Teemu Asunmaa
Teemu Asunmaa. Kuva: Toni Ruotsalainen/Loudlife Media
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Asunmaa starttaa rallin SM-sarjan kakkospaikalta kesäkauden avaavaan Länsirannikon SM-ralliin.

Asunmaa voitti SM1-luokan kauden avanneessa Tunturirallissa, mutta edellisessä osakilpailussa Kouvolassa hän joutui tyytymään seitsemänteen sijaan.

Perjantaina käynnistyvässä Länsirannikon rallissa Asunmaa jahtaa huipputulosta.

– Hyvällä fiiliksellä lähdetään. Länsirannikon rallin suunnilla on aina ollut hienot ja hyväkuntoiset tiet. Voittoa lähdetään hakemaan, Asunmaa kertoo tiedotteessaan.

Liedon ympäristössä ajettava SM-osakilpailu on soraralli, mutta perjantai-illan ohjelmassa on kolme pätkää asvalttiteillä.

– On meillä jonkun verran kokemusta asvaltilla ajamisesta. Ajoimme pienet asvalttitestit alkuviikosta, jotta saamme hienosäädettyä autoa. Mitään ihmeellisiä muutoksia ei tehty, koska sorasäädöillä kuitenkin mennään koko kilpailun ajan, Asunmaa sanoo.

– Onhan se aina erilaista ajaa kestopäällysteellä ja se saattaa muodostua jopa ratkaisevaksi tekijäksi. Kyseessä on kuitenkin vieraampi pinta, jolla erot voivat olla isoja, kun taas soraosuuksilla ajetaan niin tiiviisti, että erojen kiinniottaminen voi olla hankalaa.

Asunmaa haki testikilometrejä myös neljän erikoiskokeen mittaisesta Rengas Turku -rallista toukokuun puolivälissä. Viime viikonloppuna Asunmaa puolestaan vieraili Liettuassa ajohommissa.

– Salossa ajettiin lyhyt neljän pätkän Rengas Turku -ralli, jossa sijoituimme toiseksi. Tarkoituksena oli ottaa vähän tuntumaa paikallisiin teihin. Lisäksi ajoimme Liettuassa ensitestit Rally2 Kit -autolla sekä paikallisen kilpailun nolla-autona. Länsirannikon ralli onkin kolmas kilpailuviikonloppu putkeen. Mukava lähteä, kun on ajettu paljon.

Asunmaa on SM1-luokassa toisena vain kaksi pistettä Juha Saloa perässä.

Lue myös nämä