Tätä ei ole aiemmin koettu – rallin maailmanmestaruus ratkaistaan etänä

Teemu Suninen
Teemu Suninen nousee tämän kauden suosikkien joukkoon. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan kuljettajat paiskivat etätöitä loppukauden ajan.

Suomessa ja maailmalla etätöitä on alettu suosia viime viikkoina poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Myös rallin MM-sarjassa otetaan poikkeukselliset ja ennennäkemättömät konstit käyttöön.

Rallin MM-sarjan tiimit saivat varhain keskiviikkoaamuna viestin MM-sarjan promootioyhtiöltä. WRC-promoottorin johtokuntaan kuuluva April Foolson kertoo viestissä, että kuluvan kauden loput kilpailut ajetaan virtuaalisesti verkossa.

Ensimmäinen videopelillä ajettava osakilpailu on Argentiinan ralli, joka on ohjelmassa kolmen viikon kuluttua. Kuljettaja ja kartanlukija nuotittavat kilpailut alkuviikosta kuten tavallisissakin MM-ralleissa. Kisat ajetaan kolmen päivän aikana perjantaista sunnuntaihin. Kuski ja kartturi voivat istua vierekkäin, mutta heidän välissään on oltava suojapleksi nykyisten suositusten mukaisesti.

Kansainvälinen autoliitto FIA ja WRC-promoottori olivat aiemmin suunnitelleet, että vuoden toisella puoliskolla ajetaan mahdollisimman monta MM-rallia oikeilla erikoiskokeilla. Rallit.fin saamien tietojen mukaan virtuaalipätkille siirtyminen koko loppukaudeksi johtuu osittain siitä, että MM-sarjan kuljettajat ovat tottuneet liian hyvin kotioloihin ollessaan karanteenissa Meksikon MM-rallin jälkeen.

Rallitähdille kertyy tavallisesti matkapäiviä reilusti yli 200 vuodessa, mutta nyt he ovat saaneet viettää enemmän aikaa perheidensä parissa.

– Kun tarkemmin miettii, niin eihän siinä reissaamisessa ja kisojen ajamisessa ympäri maailmaa ollut mitään järkeä, kertoo suomalainen WRC-kuski, joka ei halua paljastaa nimeään tässä jutussa.

Katso alapuolelta parhaat palat Meksikon MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,332372″ ap mute ]

 

– Nyt voimme suorittaa testit, tehdä nuotituksen ja ajaa kilpaa kotisohvalla tai simulaattorin penkillä. FIA ja tallit ovat puhuneet kulujen leikkaamisesta. Näin kulut saadaan pudotettua murto-osaan, kun ei tarvitse kehittää autoja eikä lähettää kalustoa ja porukkaa yhteenkään kilpailuun tai testiin. Ja kisapäivän päätteeksi voi mennä suoraan saunaan käymättä palavereita inssien ja tallijohdon kanssa.

Tällä kaudella ehdittiin ajaa kolme MM-rallia oikeilla autoilla. Toyotan Sebastien Ogier starttaa MM-pistejohtajana ensimmäiseen virtuaaliralliin.

Poikkeuksellinen ratkaisun vuoksi tämän vuoden mestarisuosikkien joukkoon nousee uusia kuljettajia. Esimerkiksi Teemu Sunisen mestaruussaumat paranivat huomattavasti, sillä M-Sport Fordin suomalaiskuljettajalta löytyy kokemusta simulaattorikisoista.

Lue myös nämä

  • Uusimmat