Rallin MM-sarjan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Sebastien Loeb täytti 45 vuotta tiistaina.
Nykyään Hyundain WRC-tiimissä kilpaileva Loeb tunnetaan lähes lyömättöminä pidetyistä ennätyksistään. Ranskalainen saalisti Citroen-huippuvuosinaan yhdeksän kuljettajien maailmanmestaruutta ja 78 osakilpailuvoittoa. Vielä viime kaudella hän kasvatti voittotiliään yhdellä ajettuaan ykköseksi Kataloniassa.
Loebilla on hallussaan lukuisia ennätyksiä, joista osa ei ole yhtä tunnettuja. Ranskalaiskonkarin syntymäpäivän kunniaksi esittelemme muutaman näistä vähemmän tunnetuista ennätyksistä.
Eniten voittoja yhden kauden aikana
Kaudella 2008 Loeb oli lähes lyömätön. Kauden 15 MM-rallista hän voitti peräti 11. Kukaan toinen kuljettaja ei ole pystynyt vastaavaan dominointiin. Kauden aikana Loebin voittoprosentti oli 73,33, ennätys sekin. Pitää kuitenkin huomauttaa, että viime vuosina osakilpailuja on ajettu vain 13 ja täksi kaudeksi rallien määrä kasvoi 14:ään.

Pisin mitattu hyppy
Tämä ennätys on epävirallinen, mutta lukema on hurja: vuoden 2010 Turkin MM-rallissa Loeb lennätti Citroen C4 WRC -autoaan peräti 85 metriä. Loeb myös voitti kyseisen kilpailun.
– Se oli uskomaton tunne, sillä olimme ilmassa useita sekunteja. Emme uskoneet nuotituksen aikana, että hyppäisimme niinkin pitkälle, Loeb kommentoi hurjaa ilmalentoaan.
Katso alta videot Loebin hypystä:
Incar-video:
Peräkkäiset voitot asvaltilla
Loeb oli täysin pitelemätön puhtaissa asvalttiralleissa vuosina 2005-10. Loeb aloitti voittoputkensa Saksan MM-rallista 2005 ja voitti sen jälkeen kaikki asvalttirallit vuoden 2010 Ranskan ralliin saakka. Tuona aikana hän voitti kaikkiaan 18 asvalttikisaa peräjälkeen.
Jokaisen erikoiskokeen ykkönen samassa rallissa
Vuoden 2005 Korsikan rallissa Loeb teki jotain sellaista, mihin kukaan ei ollut aiemmin pystynyt: hän voitti rallin kaikki erikoiskokeet, joita ajettiin kaikkiaan 12. Loebin voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Toni Gardemeisteriin oli vajaat kaksi minuuttia.
Lähde: autohebdo.fr