Ja syytä todella onkin. Toyota on aloittanut kautensa kolmella voitolla yhtä monesta kilpailusta. Kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa voittoa juhli Sébastien Ogier ja Ruotsissa ja Keniassa ykköstilan nappasi Elfyn Evans.
Etenkin Monte Carlossa ja Ruotsissa Toyota onnistui täydellisesti.
– Jos ajatellaan kahta ensimmäistä kisaa, niin ne eivät olisi voineet enää paremmin mennä. Saimme maksimipisteet kaikesta mahdollisesta. Se oli huippuonnistuminen, tallipäällikkö Latvala hehkuttaa Rallit.fille.
Lue myös: Jari-Matti Latvala ylistää Juha Kankkusta – tämä on tehnyt suurimman vaikutuksen
Monten ja Ruotsin jälkeen ajettu Safari-ralli ei tuonut enää täydellistä tulosta. Toki Evans voitti sielläkin, mutta palkintokorokkeella nähtiin Evansin lisäksi myös kaksi Hyundai-kuljettajaa. Ott Tänak oli kisan kakkonen ja Thierry Neuville kolmas. Tämän lisäksi Adrien Fourmaux pystyi ryöstämään sunnuntaina Toyotan pussista arvokkaita pisteitä pois.
– Keniasta tuli voitto, mutta se oli vaikeampi kilpailu. Toki täytyy muistaa, että niitä vaikeampiakin kilpailuja aina välillä tulee. Tärkein asia eli voitto toteutui sielläkin, mutta pisteet jäivät nyt tällä kertaa vähän vähäisemmäksi, Latvala kertaa.
– Se oli varmasti yksi vaikeimmista MM-ralleista, mitä on ajettu sitten vuoden 2002 Safarin jälkeen. Olosuhteet olivat todella ankarat, ja kuten nähtiin, niin paljon oli tapahtumia. Valitettavasti niitä sitten tuli meidänkin autoille, Latvala jatkaa.

Keniassa Toyotalta putosivat pois Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta, jotka joutuivat keskeyttämään. Rovanperän ralli päättyi lopullisesti tekniseen ongelmaan, kun taas Katsuta teki ajovirheen rallin päättävällä Power Stagella. Latvala osaa katsoa kuitenkin myös tuloksien taakse.
– Tärkeintä oli se, että auto oli kilpailukykyinen, nopea ja luotettava. Ne ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, Latvala muistuttaa.