Ogier oli tietysti äärimmäisen onnellinen saavutettuaan historiallisen kymmenennen voittonsa Montesta, mutta kenties iloisin ja helpottunein mies oli kisan jälkeen Manfred Sandbichler. Hän on MM-sarjan uuden rengasvalmistajan Hankookin moottoriurheilujohtaja.
Hankook tuli MM-sarjan viralliseksi rengasvalmistajaksi täksi kaudeksi ja Hankookin renkailla ajetaan rallin MM-sarjassa ainakin seuraavat kolme vuotta.
Kaikki meni hyvin. Se oli toki oletuksenakin, mutta kukaan ei todella voinut tietää, miten Hankookin ensimmäinen tulikoe sujuisi. Lopulta Sandbichler sai huokaista helpotuksesta.
– Me teimme testimme. Koko vuoden ajan olemme tehneet kehitystyötä, keränneet dataa ja niin edelleen. Mutta… tiedättehän, tällaisessa liiketoiminnassa on niin paljon asioita, joita ei voi laskea etukäteen. Sääolosuhteet, mitä paikan päällä tapahtuu, tulokset, kuljettajien kommentit ja niin edelleen, Sandbichler summasi Dirtfishille.
– Teimme kaikkemme, mutta et voi koskaan tietää tarkalleen, mitä on tulossa. Aurinko tulee esiin, lämpötilat nousevat – mitä se tarkoittaa? Sitten on lunta, jäätä. Sanotaanko näin, että ennen kilpailua tunnelma oli hieman hermostunut. Kukaan ei puhunut kovin paljon, mutta kaikki ajattelivat samaa: ”Entä jos saamme rengasrikkoja?”, Sandbichler kuvaili tunnelmiaan ennen kisaa.
Tunnelmat olisivat nopeasti voineet muuttua synkiksi. Esimerkiksi vuoden 2021 Monte Carlon MM-rallissa nähtiin heti kisan alussa rengasrikkoja. Tämä heitti heti synkän varjon silloisen rengasvalmistajan Pirellin ylle. Nyt Hankookilla meni paremmin.
– Olimme niin ylpeitä, että saimme päätökseen ensimmäisen MM-rallimme näin positiivisella fiiliksellä ja hyvällä rengastuloksella. Meillä ei ollut vikoja. Meillä ei ollut rengasrikkoja, eikä meillä ollut – sanotaanko näin – mitään huonoja kommentteja kuljettajilta, valmistajilta tai insinööriryhmiltä, Sandbichler myhäili.
– Olemme todella ylpeitä ja onnellisia, että suoriuduimme tästä näin, koska nyt olemme tilanteessa, jossa meillä on paljon enemmän itseluottamusta kuin aiemmin. Toki tiedämme, että meillä on hyvä tuote, jonka eteen olemme tehneet kovasti töitä ja kehittäneet huolellisesti, mutta kuten sanoin, haluamme myös saada luottamusta ihmisiltä ympärillämme ja yleisesti ottaen huoltoalueella, hän jatkoi.
Vielä ennen kisaa ihmiset olivat huolissaan. Kuuma kysymys kuului niin, onko Hankook todella pystynyt valmistamaan sellaiset renkaat, jotka kestävät rallin MM-sarjan haasteet.
– Ymmärrän, että ihmiset olivat huolissaan, kun saavuimme ensimmäistä kertaa tänne – mekin tiedämme Monte Carlon historian. Tiedostamme, että tämä on yksi vaativimmista ja kriittisimmistä ralleista koko kalenterissa. Joten ymmärrätte, kuinka hermostunut olin ennen kilpailua ja miltä minusta tuntui maalissa. Minulle se on kuin yö ja päivä. Se oli kuin valot olisi kytketty päälle – upea esitys. Mutta tuo hetki (kun autot lähtivät matkaan), se oli minulle niin tunteellinen asia – jotain, mitä en koskaan unohda. Mutta tämä on vasta alkua, Sandbichler sanoi.
Hankookin matka on kuitenkin vielä täysin alussa ja 13 kilpailua on vielä tämän vuoden osalta ajamatta. Seuraavaksi kalenterissa on Ruotsin MM-ralli, minkä pitäisi ainakin rengasvalmistajan näkökulmasta olla helpompi rasti. Mutta onko se sittenkään sitä?
– Ehkä se on vähemmän vaikea, Sandbichler sanoi varovaisesti.
– Montessa meillä oli neljä rengastyyppiä, Ruotsissa meidän pitäisi pärjätä yhdellä. Mutta sen jälkeen menemme suoraan Safari-ralliin, jossa tarvitsemme sorarenkaan Kenian olosuhteisiin. Eräs kollegani kysyi minulta: ”Manfred, miksi valitsit kolme vaikeinta rallia heti kauden alkuun?” Sanoin hänelle, etten tehnyt kalenteria, Hankook-pomo naurahti.
Rengasvalmistajan rooli on pysytellä taustalla. Mitä vähemmän renkaista puhutaan, sen parempi. Se kertoo siitä, ettei valittamisen aiheita ole.
– Haaste on sama kaikissa näissä ralleissa: meidän on pärjättävä kaikissa olosuhteissa. Olemme todella optimistisia ja luottavaisia tuotteeseemme. Tavoitteena on menestyä kuljettajien puolesta, tyydyttää tiimit ja tehdä tapahtumista täydellisiä, Sandbichler linjasi.