Tallipomolta löytyy vielä vauhtia! Jari-Matti Latvala murskaavan ylivoimainen Mesikämmen-rallissa

Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala
Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan WRC-tiimin tallipäällikkö Jari-Matti Latvala osoitti lauantaina Ähtärissä ajetussa Mesikämmen-rallissa, että ajotaidot eivät ole hävinneet mihinkään.

Latvala kaasutteli Toyota Celica GT-4:lla murskaavan ylivoimaista vauhtia. Rallin MM-sarjan kautta aikain kokenein kilpailija vei Mesikämmen-rallin yleiskilpailun voiton liki kahden minuutin turvin ennen Mitsubishi Lancerilla ajanutta Ville Hautamäkeä. Niin ikään Mitsulla kurvaillut Jukka Ketomäki ylsi kolmanneksi.

Latvala oli nopein kaikilla kisan neljällä erikoiskokeella. Yhteensä kilpailussa kertyi reippaat 50 EK-kilometriä. Latvalalle nuottia luki tuttuun tyyliin Toyotan testikuskina ja japanilaisen Takamoto Katsutan valmentajana toimiva Juho Hänninen.

Tuurilaisen vauhti on siis yhä kohdillaan. Esimerkiksi Mesikämmen-rallin avauspätkällä Latvalan Celicalle mitattiin keskinopeus 141,4 kilometriä tunnissa. Koko rallin keskinopeus oli karvan päälle 120 km/h. Vertailun vuoksi Ott Tänak kaasutteli Hyundain WRC-autolla Virossa Otepään talvirallissa 135,5 km/h keskinopeudella.

Mesikämmen-rallin yleiskilpailussa neljänneksi ehti Ford Fiesta S2000:lla kurvaillut Pekka Keski-Korsu ennen BMW-kuski Mika Lemmettiä.

Ähtärissä kisasi myös Latvalan isä Jari Latvala täysin samanlaisella Toyota Celicalla. Viimeksi kaksikko oli haastanut toisensa vuonna 2004 Joensuun SM-rallissa, jolloin poika oli 26 sekuntia isäänsä nopeampi. Tällä kertaa ero oli MM-sarjassa meritoituneen Jari-Matti Latvalan eduksi muhkeat kolme minuuttia ja 56 sekuntia. Yleiskilpailussa Jari Latvala oli 11:s.

Mesikämmen-rallin yleiskilpailun lopputulokset:
1. Jari-Matti Latvala Toyota     26.30,2
2. Ville Hautamäki    Mitsubishi +1.59,1
3. Jukka Ketomäki     Mitsubishi +2.12,6
4. Pekka Keski-Korsu  Ford       +2.35,8
5. Mika Lemmetti      BMW        +2.49,4
6. Kristian Kiviniemi Mitsubishi +3.06,5
7. Jari Koski         BMW        +3.28,7
8. Riku Raiski        BMW        +3.33,8

Lue myös nämä