Tallipomolta lohduttavia sanoja Teemu Suniselle – ”Tiedämme hänen kykynsä”

Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford

Teemu Sunisen edustama M-Sport Ford sai laihan pistepotin viikonloppuna ajetusta Suomen MM-rallista.

M-Sportin ongelmat alkoivat jo ennen varsinaista kisaa, kun Hayden Paddon täräytti ulos testissään. Paddonin oli tarkoitus ajaa kolmatta Ford Fiesta WRC -autoa nopeassa sorakisassa, mutta auto meni ulosajossa sellaiseen kuntoon, että uusiseelantilainen joutui jättämään kilpailun väliin.

Suniselta odotettiin paljon ennen kilpailua, mutta kärki karkasi suomalaiselta heti rallin alussa. Suninen jäi lopulta kaksi ja puoli minuuttia voiton ottaneesta Toyotan Ott Tänakista ja sijoittui kahdeksanneksi.

– Suomi ei ollut meidän kisamme, mutta tulemme vahvempina takaisin Saksassa. Mielestäni emme olleet kaukana huippuvauhdista, mutta Suomen MM-rallissa pitää olla täysi luotto puskea äärirajoilla. Teemu ei löytänyt täyttä luottoa. Se oli Teemulle rankkaa, ettei hän pystynyt ajamaan huipputuloksesta kotirallissaan, mutta me tiedämme hänen kykynsä. Häneltä löytyy vauhtia, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener kertoi.

M-Sport Fordin toinen kuljettaja Gus Greensmith kilpaili vasta toista kertaa MM-urallaan WRC-kalustolla. Greensmith oli kiinni yhdeksännessä tilassa, mutta päätöspäivänä tullut ajovirhe keskeytti hänen kisansa Ruuhimäen erikoiskokeella.

– Gusilla oli lauantaina kova urakka lauantaina avatessaan tietä, mutta hän sai tarvitsemaansa kokemusta ja oli matkalla kohti hyvää tulosta. Sunnuntain tapahtumat olivat harmillisia, mutta ne kuuluvat oppimisprosessiin, Millener painotti.

Katso alta kooste sunnuntaiaamun tapahtumista Suomen MM-rallissa. Videolla näkyy Greensmithin kisan keskeyttänyt virhe. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Greensmithin mukaan ajovirhe johtui siitä, että hän luuli kuulevansa nuotin, jota ei pitänyt olla Ruuhimäen pätkällä.

– Siinä vaiheessa hämmennyin, yritin lukea tietä ja missasin jarrutuksen tiukkaan vasuriin. Osuimme puuhun, ja pyörä lähti irti. Se oli pettymys, mutta tärkeintä on se, että minä ja kartanlukija Elliott Edmondson olemme kunnossa, Greensmith sanoi.

MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Saksassa.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja