Kokeneen rallikuljettaja Toni Gardemeisterin luotsaama TGS Wordwide -rallitiimi suuntaa Suomen MM-ralliin kärkitulokset tähtäimessä. Tiimin kuljettajakattaus viikonlopulle on iskukykyinen, ja rallin päätteeksi on lupa odottaa jopa palkintokorokesijoituksia.
Rallin SM-sarjan kärkimieheltä Eerik Pietariselta, 24, voidaan odottaa hyviä tuloksia RC2-luokassa. Vuoden 2017 SM2-mestari on dominoinut tällä kaudella Suomen sarjaa yhdessä kartanlukijansa Juhana Raitasen kanssa.
– Tällä hetkellä on hyvät fiilikset. Nuotitamme pätkiä tänään, huomenna ja torstaina, ja torstaina illalla päästäänkin jo tositoimiin. Yritetään ajaa niin hyvin kuin pystytään ja tehdä kovia aikoja. Kovaa pitää ajaa, tuumailee Pietarinen.
– En ole miettinyt mitään erityisiä tavoitteita viikonlopulta. Pyritään saamaan hyviä erikoiskoeaikoja ja ajamaan ehjää ajoa. Toivottavasti se riittää korkealle.
Niin ikään hyviä tuloksia voi odottaa myös 25-vuotiaalta Kristian Kiviniemeltä ja kartanlukija Matti Kankaalta. Seinäjoella asuvalla Kiviniemellä on taskussaan kolmen vuoden kokemus Neste Rallista ja tavoitteet ovat miehellä korkealla.
– Hyvillä mielin lähdetään MM-ralliin. Saatiin homma kasaan ja pystyttiin osallistumaan, mikä on hieno juttu. Taso täällä on todella kova, katsotaan mihin vauhti kehittyy kilpailun aikana. Jopa ihan oman luokan viiden kärkeen tähdätään, mutta katsotaan, mitä kisa tuo tullessaan, suunnittelee Kivimäki.
– Tiet ovat hienoja, pienempiä teitä mitä yleensä on ollut. Hyvä että reitti vähän muuttuu, tasoittaa hieman lähtökohtia.
Kotikilpailuunsa viikonloppuna starttaava jyväskyläläinen Ville Pynnönen lähtee Neste Ralliin ennen kaikkea keräämään tärkeää kokemusta. Kyseessä on 21-vuotiaan ensimmäinen MM-ralli. Miehellä on vierellään kokenut kartturi Timo Hantunen.
– Lähdetään hakemaan kilometrejä alle, ajamaan ehjää ajoa ja hakemaan maksimaalista kokemusta. Toivottavasti kilpailu kulkee nousujohteisesti. Ennen kaikkea lähdetään nauttimaan, tulos tulee sen jälkeen, Pynnönen lupaa.
– Totta kai tunnelma ja kilpailuun latautuminen on erilainen täällä, varsinkin kun ollaan kotikaupungissa.
Tiimipäällikkö Gardemeister povaa jopa voittoa
TGS-tiimin tiimipäällikkö Gardemeister odottaa jo innolla viikonlopun juonenkäänteitä. Kisaviikonloppuun on ladattu runsaasti työtunteja ja testikilometrejä.
– Paljon on tehty töitä ja kiire on ollut. Edellisellä viikolla meillä oli kattava testirupeama, testasimme joka päivä maanantaista perjantaihin. Testikilpailuja on ajettu kaksi, Autoglym-ralli Suomessa sekä Pietarisen kanssa ajettu Viron ralli. Sanoisin, että aika hyvä valmistautuminen suoritettu kilpailuun, kertaa Gardemeister.
Itse yli kaksi vuosikymmentä rallia ajanut Gardemeister on innoissaan tämän vuoden tiimikuljettajista ja väläyttää jopa voittojen mahdollisuutta MM-rallissa.
– Kokonaisuudessaan kuljettajakattaus on todella hyvä ja erittäin mielenkiintoinen. Pietarinen varmasti taistelee palkintokorokesijoituksista, jollei jopa voitosta. Kiviniemellä on myös tarkoitus ajaa ehjä ja hyvä suoritus ilman rengasrikkoja. Jos tämä toteutuu, pystyy mies ajamaan jopa viiden kärkeen. Pynnösen Ville ei montaa kilpailua ole vielä ajanut, joten tämä on lähinnä opiskelukilpailu. Vauhtia on kuitenkin yllättävän paljon, ja Ville on nopea oppimaan. Lisäksi meillä on huollon osalta tiimissä mukana myös Teemu Asunmaa, Marko Mänty ja Jari Tuuri, Gardemeister valaisee.