Tallipomo maltillisena Teemu Suniseen kohdistuvista odotuksista – ”Emme halua sysätä hänelle paineita”

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen nappasi MM-uransa parhaan sijoituksen reilu viikko sitten Sardiniassa, missä M-Sport Fordin suomalaiskuljettaja ajoi toiseksi. Seuraavan kerran Suninen jahtaa MM-sarjan huippusijoja Suomen osakilpailussa reilun kuukauden kuluttua.

Sunisen kuluva kausi alkoi nihkeästi, mutta keväästä lähtien jokelalainen on parantanut suorituksiaan. Suninen on saavuttanut kakkossijan lisäksi kaksi viidettä ja yhden nelossijan, jotka ovat nostaneet hänet kuljettajien MM-sarjassa jo viidenneksi. Suninen on paras suomalaiskuljettaja pistetaulukossa.

Suomen MM-rallin pitäisi sopia mainiosti Suniselle, joka hätyytteli palkintokorokepaikkaa Keski-Suomen sorateillä jo kaksi vuotta sitten. M-Sportin tallipäällikkö Rich Millener kuitenkin toppuuttelee suomalaiseen kohdistuvia odotuksia, sillä Suninen on vielä suhteellisen kokematon kuljettaja MM-sarjassa.

– On vaikeaa taata, että hän voi esiintyä jokaisessa rallissa huipputasolla. Mutta en näe syytä, miksei hän voisi saada vahvaa tulosta myös Suomessa. Meidän pitäisi pystyä ajamaan säännöllisesti kolmansista ja neljänsistä sijoista ja toivottavasti onnistumme siinä.

Katso alta kooste Sardinian MM-rallin päätöspätkän dramaattisista tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,268533″ ap mute ]

 

– Teemu on näyttänyt, että hän voi olla erittäin nopea Suomessa. Emme kuitenkaan halua sysätä hänelle paineita. Teemme samoin kuin Sardiniassa: tulemme kisapaikalle, aloitamme rallin ja katsomme, kuinka käy, Millener kertoi Rallit.fille.

Suninen sai Sardiniassa rinnalleen uuden kartanlukijan, Jarmo Lehtinen, joka on MM-sarjan konkari. Parivaljakon yhteistyö tuotti heti kunnon onnistumisen.

– En halua sanoa, että Sardinian menestys johtui pelkästään Jarmosta tai että Marko Salminen (Sunisen edellinen kartanlukija) olisi tehnyt huonoa työtä. Jarmolla oli iso osuus saavutukseen, mutta Teemu on näyttänyt vastaavaa nopeutta aiemminkin. Hän sai kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen kilpailun aikana, Millener suitsutti.

– Parasta tuloksessa oli se, että Teemu ansaitsi sen tasaisuudellaan. Hän oli tyytyväinen vauhtiinsa, ja vauhti riitti erikoiskokeilla kolmen parhaan joukkoon.

Lue myös nämä