Takaako Tänakin voitto työpaikan rallipomolle?

Hyundai Motorsport saavutti viimein pitkään himoitsemansa Suomen MM-rallin voiton, kun Ott Tänak ajoi ykköseksi Jyväskylässä viime viikonloppuna.
Julien Moncet ja Ott Tänak
Julien Moncet ja Ott Tänak. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundai on saavuttanut kaksi valmistajien MM-sarjan titteliä ja 22 osakilpailuvoittoa rallin MM-sarjassa, mutta Suomen osakilpailun voitto oli vältellyt tallia. Hyundain odotettiin jäävän Toyotan jalkoihin jälleen kerran Keski-Suomessa, mutta toisin kävi.

Tänak piiskasi autonsa kovaan vauhtiin ja löi MM-sarjaa johtavan Kalle Rovanperän. Voitto oli Tänakille uran kolmas Jyväskylässä.

Hyundain tallipäällikön tehtäviä hoitavan Julien Moncet’n mukaan tiimillä on yhä töitä tehtävänä.

– Tiedämme, että meillä on yhä vaikeuksia. Emme ole sillä tasolla, jolla haluamme olla. Meidän pitää pistää kaikki palikat oikeille paikoilleen. Mutta se on mahdollista, ja juuri se asia meidän pitää ottaa mukaamme tästä voitosta Suomessa, Moncet kertoi.

– Se on positiivista, että meillä on entistä vähemmän luotettavuusongelmia. Olemme menettäneet useita tilaisuuksia luotettavuuden vuoksi kauden alusta lähtien. Toivottavasti voimme nyt keskittyä enemmän auton suorituskykyyn.

Hyundai on saattanut jo hävitä tämän vuoden mestaruuskamppailut Toyotalle, mutta Hyundailla himoitaan menestystä.

– Ehkä nyt on aika suunnata katse tulevaan ja valmistautua jo vuoteen 2023.

Hyundai on ollut ilman varsinaista tallipäällikköä viime vuoden lopulta lähtien, jolloin Andrea Adamo jätti tehtävänsä. Moncet on hoitanut hommaa tällä kaudella, mutta häntä ei ole nimitetty varsinaiseksi tallipäälliköksi.

Suomen MM-rallin voittoa voi pitää Moncet’n suurimpana saavutuksena Hyundain nokkamiehen paikalla. Se oli iso näyttö varsinaisen tallipomon työpaikkaa varten.

– Olen samaa mieltä! Nyt pomojeni pitäisi kuunnella teitä, Moncet sanoi toimittajille.

Katso alta Suomen MM-rallin kooste.

Lue myös nämä

  • Uusimmat