
Fordin virolaiskuski Ott Tänak on ollut hyvässä iskussa tämän kauden rallin MM-sarjassa. Puolassa vajaa kuukausi
Suomen MM-ralli kolkuttelee jo ovella. Tositoimiin päästään reilun viikon päästä, mutta tällä hetkellä kuskit testaavat

Yksi kuljettaja erottuu selvästi muista, kun rallin MM-sarjan kuskit pistetään järjestykseen tällä kaudella ajettujen erikoiskoevoittojen

Viron Ford-kuski Ott Tänak oli lähellä toista perättäistä voittoaan rallin MM-sarjassa Puolassa viikonloppuna. Homma meni

Jari-Matti Latvala oli pahoillaan virolaisen Ott Tänakin puolesta virolaisen jouduttua keskeyttämään Puolan MM-rallissa sunnuntaina. Fordilla

Fordin Ott Tänak joutui hyvästelemään voittokamppailun Puolan MM-rallissa sunnuntaiaamun toisella erikoiskokeella. Edellisellä pätkällä hurjan pohja-ajan

Teemu Suninen aloitti vauhdikkaasti sunnuntaiaamun Puolan MM-rallissa, kun hän ajoi neljänneksi nopeimman ajan päivän ensimmäisellä

Belgian Thierry Neuville ja Viron Ott Tänak käyvät tiukkaa sekuntitaistoa Puolan MM-rallissa. Lauantain ajopäivän jälkeen

Jari-Matti Latvala koki karun kohtalon Puolan MM-rallin 16. erikoiskokeella. Latvalan Toyota pysähtyi pikataipaleen varteen 12,9

Toyotan Jari-Matti Latvala käy hurjaa taistoa Hyundain Thierry Neuvillea ja Ott Tänakia vastaan Puolan MM-rallissa.














