Yoann Bonato oli oivassa iskussa Kanariansaarten EM-rallin ensimmäisenä kunnon ajopäivänä perjantaina.
Kanariansaarten EM-rallin neljäs erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään hetkeksi unkarilaiskuljettaja Miklos Csomosin ulosajon vuoksi.
Rallin EM-sarjan toinen osakilpailu käynnistyi hieman epätavallisella erikoiskokeella Gran Canarian saarella myöhään torstai-iltana.
Mikko Heikkilä lähtee rallin EM-sarjan kauden toiseen osakilpailuun Kanariansaarille kiristämään vauhtiaan asvaltilla.
Kanariansaarten EM-rallin osallistujalista julkistettiin tällä viikolla.
Rallin SM-sarjan puolustava Mikko Heikkilä säväytti EM-sarjan avauskisassa Fafe-rallissa maaliskuussa.
Uusiseelantilainen Hayden Paddon tavoittelee tällä kaudella tosissaan rallin Euroopan mestaruutta.
Rallin EM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa toukokuussa Kanariansaarilla nähdään mielenkiintoinen yleisöerikoiskoe.
Viime viikonloppuna ajettu Katalonian MM-ralli ei suurella todennäköisyydellä ole mukana ensi kauden WRC-kalenterissa.
Espanjalainen Nil Solan nappasi kauden toisen voittonsa rallin EM-sarjassa Kanariansaarilla lauantaina.