Rallin MM-sarjan osakilpailuita ryhdytään kierrättämään ensi vuodesta lähtien. Mahdollista on myös se, että osakilpailuiden määrä
Rallin MM-sarjassa kilpailevat tehdastiimit päättävät ensi viikolla, millaista hybridimoottoria WRC-autoissa käytetään vuodesta 2022 lähtien. Asiasta
Keniassa järjestettävä Safari-ralli on palaamassa rallin MM-sarjaan ensi heinäkuussa. Kansainvälinen autoliitto FIA ei ole vielä
Kansainvälinen autoliitto FIA on jälleen vitkuttanut päätöstään rallin MM-sarjan tulevasta kalenterista. Viime vuonna päätös venyi
Chilen MM-ralli ei ole vielä kunnolla edes alkanut, mutta rallijärjestäjät ovat jo saaneet ensimmäisen varoituksen.
MM-rallit ovat nykyään melko samanlaisia keskenään, etenkin verrattuna menneisiin vuosikymmeniin. FIA:n sääntökirjan mukaan järjestäjillä on
Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Jean Todt on ehdottanut, että yhä useampi rallin MM-sarjan osakilpailu jaettaisiin
Suomalainen rallilegenda Tommi Mäkinen lisättiin keskiviikkona muiden rallin maailmanmestareiden kanssa Kansainvälisen autoliiton FIA:n kunniagalleriaan. Mäkinen
Kansainvälinen autoliitto FIA lisäsi keskiviikkona kunniagalleriaansa 17 rallin maailmanmestaria eli MM-sarjan historian kaikki kuljettajien maailmanmestarit.
Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen ajautui pieneen sanaharkkaan Monte Carlon MM-rallin järjestäjien kanssa perjantaina. Mäkinen oli