Rallin MM-sarjan loppukauden kalenteri ei paljastunut vielä perjantaina Kansainvälisen autoliiton FIA:n maailman moottoriurheiluneuvoston kokouksessa. Rallin
Perjantai on tärkeä päivä rallin MM-sarjan jatkon kannalta. Rallin MM-sarjan kalenterista on jo pyyhitty viisi
Koronavirus on runnellut kovalla kädellä myös rallin MM-sarjaa. Vaarana on, ettei tällä kaudella ajeta enää
Suomen MM-rallin yllä on leijunut kysymysmerkkejä koronaviruksen vuoksi. Lähiaikoina selviää, pystytäänkö kilpailu järjestämään tänä vuonna.
Kansainvälinen autoliitto FIA on kaavaillut, että seuraavan sukupolven WRC-ralliautot maksavat huomattavasti nykyisiä vähemmän. Toyotan tallipäällikkö
Rallin MM-sarjassa pitää ajaa ”kohtuullinen määrä” osakilpailuja, jotta maailmanmestaruus voidaan jakaa tällä kaudella. Tätä mieltä
Kansainvälinen autoliitto FIA on saanut paljon pyyhkeitä, kun kauden 2022 rallin MM-sarjan hybridisääntöjä on väännetty
Koronapandemia runtelee pahalla kädellä myös rallin MM-sarjaa. Varmuudella ajamatta jää ainakin Portugalin ralli ja myös
Rallin MM-sarja on ollut tauolla pian kaksi kuukautta koronaviruksen vuoksi. Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin
Suomen MM-ralli saatetaan ajaa vasta syksyllä, Kansainvälinen autoliitto FIA ja rallin MM-sarjan promootioyhtiö kertovat tiedotteessaan.