Breenin maallinen taival päättyi viikko sitten torstaina lähellä Loborin kylää. Hyundain i20 N Rally1 -autoa testannut irlantilainen ajoi ulos traagisesti. Vauhtia ei ollut nimeksikään, mutta puuaidassa ollut paalu lävisti kuljettajan puoleisen ikkunan.
Turmapaikka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Kroatian pääkaupungista Zagrebista. Loboriin ajetaan lukuisten pienien kylien läpi, joita reunustavat vuoret. Maisema on idyllinen.
Lobor on yksi näistä idyllisistä kylistä. Loborista lähtee kapea asvalttitie pohjoiseen kohti Stari Golubovecia. Tämä tie oli valikoitunut Breenin testitieksi ennen Kroatian asvalttikisaa.

Breenin tapaus oli äärimmäisen epäonninen. Mutka, jossa auto suistui ulos tieltä, oli testitien viimeistä edellinen kunnon mutka ennen kääntöpaikkaa. Mutkassa ollut aita ei ole puolestaan ollut pystyssä pitkään.
Turmapaikalla on nähtävissä, että lyhyt aita on tullut alas kinttupolkua lähelle tietä, noin metrin päähän asvaltin reunasta. Nyt puolet aidasta on purettuna.
Ilman aitaa tilanteessa ei olisi tapahtunut käytännössä mitään edes autolle. Vain pieni pakitus takaisin tielle, ja homma olisi jatkunut.

Turmasta on aikaa vain viikko, mutta lyhyessä ajassa onnettomuuspaikalle on tuotu lukuisia kynttilöitä ja kukkia. Seasta löytyy myös muistoesineitä, ja kaiken keskellä on kuva nauravasta Breenistä. Kuvasta roikkuu vihreä kravatti, jossa lukee ”Kiss me, I’m Irish”.

Rallit.fin tuoreessa podcastissa, Rallipodissa, vieraillaan turmapaikalla ja kuullaan lisäksi Toyotan tallipäällikön Jari-Matti Latvalan ja Kalle Rovanperän mietteitä traagisesta tapauksesta. Voit kuunnella podcastin alta tai Spotifysta. Voit myös tilata Rallipodin Spotifysta.
Kroatian MM-rallin testierikoiskoe ajettiin torstaina. Kilpailu käynnistyy perjantaiaamuna.
Rallipodin kaikki jaksot löytyvät täältä.
Katso alta video Breenin onnettomuuspaikalta.