Suomen MM-rallin voittaja Elfyn Evans palasi ”työkonttoriinsa” keskiviikkona.
Evans aloitti valmistautumisensa ensi viikolla ajettavaa Katalonian MM-rallia varten testaamalla Toyotan WRC-autoa Espanjassa. Walesilainen pääsi kiidättämään Yaris WRC:tä katalonialaisilla asvalttibaanoilla aurinkoisessa säässä.
Katso alta video Evansin testistä.
Jos video ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
Evans ei ehtinyt Suomen MM-rallin voittonsa jälkeen käymään kotonaan testihommien vuoksi.
– Meillä on edessä melko kiireinen viikko, joten voitonjuhlille ei ole juurikaan aikaa, Evans kertoi sunnuntaina päättyneen ”Jyskälän” jälkeen.
Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta aloitti tiimin testijakson tiistaina Espanjassa. MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier on testivuorossa torstaina ja Kalle Rovanperä perjantaina.
Toyotalla pitää muutenkin kiireitä testien parissa, sillä tiimi kehittää samaan aikaan myös ensi vuoden Rally1-hybridikilpuriaan.
– Meillä on kaksi testitiimiä, joista toinen on tällä viikolla uuden auton kanssa Portugalissa, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi.
Katalonian MM-ralli ajetaan 15.-17. lokakuuta.
Katso alapuolelta Suomen MM-rallin päätöspäivän parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389240″ ap mute]