Suomalaistoivo löi hurjan tavoitteen rallin MM-sarjaan

Lauri Joona lähtee tavoittelemaan rallin MM-sarjan WRC2-luokan mestaruutta tällä kaudella.
Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: Henri Vuorinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sastamalalaisen sesonki starttaa Ruotsin lumilta tällä viikolla, eikä mies tyydy vähempään kuin mestaruuteen. Tavoite on äärimmäisen kova, sillä WRC2-luokassa taso on tunnetusti kova. Vastaansa MM-sarjan kakkosluokassa Joona saa muiden suomalaisten lisäksi muun muassa Oliver Solbergin, Andreas Mikkelsenin, Nikolai Grjazinin, Yohan Rosselin ja niin edelleen.

Toisaalta Joona on jo ehtinyt kiertää WRC2-luokan karkeloita parin vuoden ajan, joten oppirahat on maksettu.

– Testit on nyt ajeltu ja kokemus kerätty. Tänä vuonna on pakko ottaa seuraava steppi ja koettaa mennä enemmän riskirajoilla. Sitä se kärkeen vaatii, Joona sanoi Rallit.fille.

– Totta kai sarjamestaruus on tavoitteena. Emme me vähempään tyydy. Tietenkin se vaatii paljon töitä, mutta olemme me koettaneet tehdä oikeita asioita. Realistina kolmenkin joukkoon olisin tyytyväinen, mutta voitto on aina se päätavoite.

Viime vuonna Joona ajoi parhaimmillaan WRC2-luokan kolmanneksi sekä Suomen että Portugalin ralleissa. Joonan kisaohjelma on käytännössä sama tänä vuonna. Ruotsin jälkeen vuorossa on jälleen Portugalin ralli ja sen jälkeen todennäköisesti Sardinia, Viro, Suomi ja Kreikka.

– Viime kaudesta saimme jo loppukaudesta parempaa vauhtia, mikä tuo lisää luottoa. Yritetään nyt tänä vuonna tavoitella oikeasti kärkisijoja, vuoden 2022 WRC3-luokan mestari toteaa.

 – Aika lailla niitä kisoja on luvassa, mitä on ajettu. Portugali on ensimmäinen sorakisa ja siitä eteenpäin on tiukka setti luvassa. Katsotaan, tuleeko sinne vielä jotain lisää.

Kauteen 2025 Joona lähtee uudessa tiimissä. Suomalaiskuskin Skoda Fabia RS Rally2 -auton huollosta vastaa italialainen MS Munaretto.

– Se oli monen asian summa. Heillä vaikutti olevan hyvin pakka kasassa. Kävimme vähän tutkimassa juttuja, että miten he toimivat. Keskustelut olivat tosi positiiviset ja sitä kautta päätös tehtiin, Joona valottaa.

– Tähän mennessä kaikki on toiminut tosi hyvin ja luotto on kova.

Lue myös nämä