Suomalaistoivo Latvalan ja Hirvosen jalanjäljissä Italiaan – ”Mikko antoi pieniä vinkkejä ja niksejä”

Markus Manninen
Markus Manninen. Kuva: Manninen Rally Team
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Markus Manninen ottaa uuden askeleen ralliurallaan, kun hän starttaa uuteen GR Yaris Rally Cup -sarjaan Italiassa.

Manninen pääsee japanilaisvalmistajan nelivetoisen kilpurin rattiin jo tulevana viikonloppuna, kun sarjan avauspisteet ovat jaossa Rooman EM-rallin yhteydessä. Kotimaisilta erikoiskokeilta tuttu Manninen kilpailee vasta toista kertaa urallaan ulkomailla ja ensimmäisen kerran asvalttirallissa.

GR Yaris Rally Cupissa kuljettajan taidot ratkaisevat, sillä jokaisella kuljettajaparilla on käytössään samanlainen kilpuri. Panostakin riittää, sillä neljä osakilpailua kattavassa rallisarjassa on palkintorahaa jaossa yhteensä 300 000 euroa.

– Kaikki ovat samalla lähtöviivalla, ja se on hyvä lähtökohta. Uskon, että pääsemme nopeasti sinuiksi kalustoon ja löydämme sitä kautta hyvän vauhdin, Manninen luottaa.

– Harmittavaa on toki se, ettemme ole vielä päässeet ajamaan autolla yhtään. Perjantain testipätkällä ravistelemme vähän pölyjä ranteista pois ja tutustumme autoon paremmin. Uskon, että kisa lähtee hyvin käyntiin, kunhan emme hyökkää heti liikaa ja täräytä metsään ensimmäisellä pätkällä, toijalalainen naurahtaa.

GR Yaris ei ole täysin vieras auto Manniselle, sillä hän otti talvella tuntumaa kilpuriin Esko Reinersin tiimin tapahtumassa. Samassa tapahtumassa oli mukana rallin MM-sarjan konkari Mikko Hirvonen.

– Mikko antoi pieniä vinkkejä ja niksejä ajamiseen. Hänkin lähti aikoinaan Italiasta valloittamaan Eurooppaa ja maailmaa.

GR Yaris Rally Cupi
GR Yaris Rally Cupissa kaikilla kuljettajapareilla on samanlainen kalusto käytössään. Kuva: Toyota Motor Italia

Manninen seuraa tietyllä tavalla Hirvosen ja toisen suomalaistähden, Jari-Matti Latvalan jalanjälkiä. Molemmat rakensivat vuosituhannen alkupuolella kansainvälistä uraa Italian Subaru Cupissa.

– Esko teki silloin heidän molempien kanssa töitä, kun he lähtivät Italiaan. Periaatteessa konsepti on nyt samanlainen kuin aikanaan Mikolla ja Jari-Matilla. Silloin tosin kilpailtiin soralla Subarulla ja nyt ajetaan asvaltilla Toyotalla, Manninen sanoo.

Manninen ja kartanlukija Teemu Sillanpää saavat Rooman ympäristön asvalttibaanoilla vastaansa sekä kokeneempia italialaisia kuljettajia että uransa alkupuolella olevia paikallisia kykyjä. Kauden avauskisassa ajetaan kaikkiaan 12 erikoiskoetta.

– Uskon, että pääsemme hyvälle sijoitukselle, kunhan pidämme päät kylmänä ja pysymme tiellä. Meillä ei ole tuloksellisesti mitään ennakko-odotuksia, ja onkin mukavaa, että voimme lähteä kilpailemaan paineettomasti, Manninen kertoo.

GR Yaris Rally Cupin osalta Rooman ralli käynnistyy jo perjantai-iltana, kun yleisöerikoiskoe ajetaan Colosseumin maisemissa. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

GR Yaris Rally Cup
GR Yaris Rally Cupia ajetaan Rooman EM-rallin yhteydessä. Kuva: Toyota Motor Italia

Lue myös nämä

  • Uusimmat