Suomalaislupauksen kartturi kuvailee legendaarista Ouninpohjaa – ”Jos siellä ei ole isku päällä, tulee tunti turpaan”

Uransa ensimmäistä kautta Rally2-autolla ajava Benjamin Korhola odottaa innolla vuoden kohokohtaa.
Benjamin Korhola
Benjamin Korhola. Kuva: Merita Mäkinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kolme kertaa tänä vuonna SM-sarjassa palkintosijoilla ollut Korhola starttaa Suomen MM-ralliin Hyundai i20 N Rally2 -autolla. Kyseessä on Korholan vuoden ensimmäinen MM-ralli ja ylipäätäänkin vasta uran kolmas kisa rallin MM-sarjassa.

Korholan edellinen ralli Virossa päättyi pieneen virheeseen, jota seurasi jousitusrikko. EM-rallin aiheuttamat kolhut autossa on laitettu kuntoon ja kaiken pitäisi olla kunnossa Keski-Suomen sorateille.

– Valmistautuminen on sujunut hyvin, ja tiimimme on tehnyt kaiken mahdollisen varmistaakseen, että olemme hyvässä vauhdissa. Viron jälkeen mekaanikot ovat saaneet auton jälleen iskuun, ja olemme päässeet ajamaan erinomaiset testit Keski-Suomessa. Olemme kokeilleet pieniä muutoksia ja löytäneet hyvän balanssin auton kanssa. Luotto autoon on myös korkealla, Korhola toteaa.

Suomen MM-rallin reitti on kokenut tavalliseen tapaan pieniä muutoksia, mutta sieltä löytyy myös tuttuja ja legendaarisia pätkiä. Korhola ajoi viime vuonna Jyväskylässä luokkaa alemmalla autolla, joten reitti on osittain tuttu sieltä.

– Reitillä on jonkin verran tuttuja pätkiä viime vuodesta. Kaikki pätkät ovat todella makeita ja on vaikea valita yhtä suosikkia. Jokainen osuus tarjoaa omanlaisensa haasteen ja nautinnon, suomalaislupaus kertoo.

Kartanlukija Sebastian Virtasen näkökulmasta reitillä on muutama erityistä huomiota vaativaa erikoiskoetta.

– Ouninpohjan erikoiskoe on erityinen; pitkä ja sairaan nopea – täysi lentokenttä. Jos siellä ei ole isku päällä, tulee tunti turpaan. Laajavuoren Power Stage palaa ohjelmaan pitkästä aikaa ja se on täysin omanlaisensa, erilainen kuin muut.

Jyväskylässä tullaan näkemään erittäin kova kattaus Rally2-kuskeja, kun luokassa on peräti 31 kuljettajaparia. Taistelu paikoista auringossa tulee olemaan äärimmäisen rajua.

– Kohtaamme maailman parhaat WRC2-luokan kuskit. Kattaus on kovin mahdollinen, ja kilpailu tulee olemaan erittäin tiukkaa, kartturi Virtanen summaa.

Kuljettajapari ei halua asettaa liikaa tavoitteita. Kun edessä on vasta uran kolmas MM-ralli ja toinen kerta ”Jyskälässä”, on järkevintä keskittyä vain omaan tekemiseen.

– Tulostavoitteita on vaikea asettaa, mutta pyrin ajamaan niin kovaa kuin pääsen ja sitten näemme, mihin se riittää. Tärkeintä on puhdas ja hyvä ajo, Korhola paaluttaa.

– Odotan mahdollisimman hyvää tulosta. Paljon tuttuja ja perhettä on reitin varrella, joten varmasti hieno kisa on luvassa, Virtanen säestää.

Lue myös nämä