Suomalaiskuskin MM-kausi päättyi välieriin Spassa – ”Mitään ei jäänyt hampaankoloon”

Juha Rytkönen
Juha Rytkönen. Kuva: Jan Kåre Rafoss
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Juha Rytkösen kovaa taistelua ei palkittu finaalipaikalla rallicrossin MM-sarjan Belgian osakilpailussa viikonloppuna.

Suomalaisen Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla ajanut suonenjokelainen sijoittui kymmenenneksi legendaarisella Span moottoriradalla.

– Olimme lähempänä maailman kärkeä kuin aikaisemmissa kisoissa. Se oli ehdottomasti nousujohteisen viikonlopun positiivisinta antia. Ihan ei kuitenkaan kyyti riittänyt finaaliin asti, välierässään viidenneksi yltänyt Rytkönen summasi.

– Saimme heti viikonlopun alussa hyvät säädöt autoon, minkä jälkeen pystyimme vain keskittymään ajamiseni parantamiseen. Kisa oli mielettömän upea. Yleisöä oli paikalla todella paljon ja fiilis erinomainen.

Taistelu aivan maailman terävimmällä huipulla on äärimmäisen kovaa. Rytkönen oli tyytyväinen omaan ja tallinsa tekemiseen, vaikka palkintosijat jäivät tavoittamattomiin. Kisan voittoon ajoi lajin kolminkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson ennen Kevin Hansenia ja Krisztian Szaboa.

– Automme toimi todella hyvin ja oli ilo ajaa. Olemme yhä takaa-ajajia kärkeen verrattuna, mutta en tiedä, kannattaako meitä edes ihan sinne terävimpään kärkeen verrata. Välillä pystyimme haastamaan kärkijätkiä, mutta tärkeintä on, että mitään ei jäänyt hampaankoloon.

Span ikonisen moottoriradan ympäristöön rakennettu rallicross-rata keräsi suomalaiskuskilta kiitokset, vaikka myös pientä toivomisen varaa jäi.

– Meidän kannaltamme oli harmi, että radan soraosuudet oli muutettu betoniksi. Soralla olemme aina olleet lähempänä kärkeä. Rata oli silti ihan mielettömän hieno. Oli aika makeaa päästellä menemään legendaarista formularataa ja sen kuuluisinta mutkaa, Rytkönen hehkutti.

Suomalaiskuski on tällä kaudella osallistunut viiteen rallicrossin MM-osakilpailuun ja kerännyt 52 pistettä, jotka oikeuttavat yhdeksänteen sijaan MM-taulukossa. Kauden kohokohta osui Ruotsin Höljesin radalle elokuussa, kun Rytkönen ja Betomik Racingin Ford Fiesta nähtiin finaalissa asti.

– Näillä näkymin MM-kautemme päättyy tänne Belgiaan. Valtavan isot kiitokset yhteistyökumppaneille ja kaikille tukijoille sekä faneille, jotka ovat kannustaneet minua upeasti. Iso ja lämmin kiitos myös Betomikin tiimille. Kaikki ovat tehneet täydellistä työtä koko kauden ajan, Rytkönen kiitteli.

Katso alta kooste Belgian MM-osakilpailun tapahtumista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389857″ ap mute ]

Lue myös nämä