Korhola ja Virtanen kohtasivat teknisiä murheita heti ensimmäisellä erikoiskokeella. Kisa jäi heiltä lopulta kokonaan kesken toisella erikoiskokeella tapahtuneen rajun ulosajon seurauksena.
– Kiteen kisa oli suuri pettymys, eikä todellakaan sellainen kauden päätös, mitä olisimme toivoneet.
– Kisa alkoi huonosti teknisten ongelmien takia, ja sitten toisella erikoiskokeella sattui ulosajo, joka tuntuu edelleen hieman erikoiselta. Tämä täytyy tutkia tarkemmin, jotta vastaavaa ei tapahtuisi jatkossa, Korhola summasi.
Vaikka Kiteen kilpailusta ei tullut pisteitä, Korhola säilytti SM-sarjan kolmannen sijan.
– SM-pronssi säilyi, ja siihen olen tyytyväinen ensimmäisellä Rally2-kaudellani. Suuret kiitokset Pacco Motorsportille, erityisesti Kimmo Koivuselle, huoltotiimille, yhteistyökumppaneille ja kaikille mukana olleille. Ilman tätä huipputiimiä tämä ei olisi ollut mahdollista.
Sebastian Virtanen, joka toimi Korholan kartturina koko kauden Tunturirallia lukuun ottamatta, sijoittui kartturien SM-sarjassa neljänneksi.
– Kiteen kisasta ei paljon jäänyt kerrottavaa. Ensimmäisellä erikoiskokeella oli heti teknisiä ongelmia. Toisella pätkällä auto irtosi tiestä yli 180 kilometrin tuntivauhdissa – syy on vielä tuntematon. Siinä vaiheessa olimme pelkkiä matkustajia. Onneksi oli vähän tuuriakin mukana, kun päädyimme koivikkoon kahden puun välistä, Virtanen kertasi.
– Siinä olisi voinut käydä pahemminkin. Vaikka Kiteen kisa meni mönkään, ”Benkku” nappasi SM1-luokan pronssin, mikä on hieno saavutus.
Tiimipäällikkö Koivunen harmitteli Virtasen jäämistä karttureiden mitalisijojen ulkopuolelle.
– On sääli, ettemme voineet auttaa Sebastiania saavuttamaan karttureiden pronssia. Hänen panoksensa tiimissä ja sarjassa, niin kisojen aikana kuin niiden ulkopuolellakin, on ollut korvaamaton, Koivunen sanoi.
– Onneksi suuremmilta vahingoilta vältyttiin, ja pojat selvisivät ehjinä. Vaikka mentiin päin puita, kirjaimellisesti. Nousukiito vaihtui valitettavasti pettymyksiin, eivätkä kesä ja syksy menneet suunnitelmien mukaan. Mutta kun tätä hetken sulattelee, varmasti ilon hetketkin löytyvät.