Korhosen tiimi Rautio Motorsport sekä rengasvalmistaja Team MRF Tyres ovat vahvistaneet Korhosen osallistumisen 4.–6. heinäkuuta Roomassa ajettavaan EM-sarjan osakilpailuun.
Suomalaiskaksikko ajoi voittoon uransa ensimmäisessä EM-rallissa Unkarissa toukokuussa. Seuraavasta osakilpailusta Ruotsista tuli EM-sarjan kakkostila ja Puolassakin parivaljakko oli voittotaistelussa mukana. Puolan kilpailu kuitenkin päättyi kakkostilalta ulosajoon.
Korhonen ja Viinikka ajaa Step Five- tiimin tutulla Toyota GR Yaris Rally2 -autolla. Tiimin tavoitteena on kerätä tärkeitä pisteitä niin tallien mestaruustaistelussa – jota MRF Tyres tällä hetkellä johtaa – kuin myös kuljettajien sarjassa, jossa Korhonen on kolmantena 60 pisteellä.
– Olen todella innoissani siitä, että yhteistyö Team MRF Tyresin kanssa jatkuu, ja kiitollinen kaikille, jotka ovat uskoneet minuun ja mahdollistaneet tämän seuraavan askeleen. Kolmen viime rallin aikana paketti on toiminut erinomaisesti ja olen löytänyt hyvän rytmin MRF-renkaiden kanssa, Korhonen sanoo.
-Odotan innolla haastetta, jonka asvaltilla ajaminen tuo tullessaan. Tiedämme, että kilpailu tulee olemaan erittäin kovatasoinen, sillä ralli on osa myös Italian mestaruussarjaa ja paikalliset asvalttispesialistit ovat vahvoja vastustajia. Tavoitteena on löytää hyvä rytmi nopeasti ja ottaa kaikki irti tästä mahdollisuudesta, Korhonen jatkaa.
Korhonen ajaa tänä vuonna myös MM-sarjan puolella. Laukaalainen oli Ruotsin osakilpailussa helmikuussa WRC2-luokassa toinen ja Portugalissa toukokuussa neljäs. Sardinian MM-ralli kesäkuun alussa päättyi keskeytykseen.
Rally di Roma Capitale on yksi kauden vaativimmista kilpailuista: korkeat kesälämpötilat ja tekninen reitti tekevät siitä todellisen haasteen. Kolmipäiväinen ralli sisältää yhteensä 207,82 erikoiskoekilometriä. Kilpailu käynnistyy perjantaina 4. heinäkuuta vapailla harjoituksilla ja aika-ajolla, joita seuraa näyttävä avauspyöritys Rooman keskustassa, aivan Colosseumin ympäristössä.