Suomalaiskuskilla upea debyytti rallin EM-sarjassa – ”Vähän jäi harmittamaan”

Toni Herranen kilpaili viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa rallin EM-sarjassa.
Toni Herranen
Toni Herranen. Kuva: Toni Herranen Sports
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Puolassa ajettu osakilpailu sujui 18-vuotiaalta Herraselta ja kartanlukija Mikko Lukalta kiitettävästi. Kaksikko nappasi kaksivetoisten ERC4-luokassa kakkossijan, eikä voittokaan ollut kaukana.

Herranen taisteli viimeiselle erikoiskokeelle saakka voitosta. Ennen päätöspätkää suomalaistoivo oli vain 0,4 sekunnin päässä ranskalaisesta Laurent Pellieristä.

Pellier löysi viimeisellä pikataipaleella oivan iskun ja otti ykkössijan lopulta 10,1 sekunnin erolla Ford-kuljettaja Herraseen.

– Liika yritys ehkä vähän kostautui. Tulin muutamaan paikkaan vähän liian kovaa, ja linja meni leveäksi. Se ei ollut puhdas veto. Kovaa kyllä tultiin, mutta parin virheen takia sekunnit kääntyivät meitä vastaan, Herranen kertasi tiedotteessaan.

Palkintokorokesijoitus EM-debyytissä oli joka tapauksessa hieno suoritus.

– Vähän jäi tietenkin harmittamaan, että ei tullut ykkössijaa, mutta tulos on todella hyvä ensimmäiseksi EM-ralliksi.

– Sunnuntaina tiet olivat sen verran rajussa kunnossa, että en ole vielä koskaan ajanut niin haastavissa olosuhteissa. Pari kertaa auto meinasi jopa kaatua syvien spoorien takia mutkissa, Herranen sanoi.

Kokenut Mikko Lukka lukee tällä kaudella Herraselle nuotteja EM-ralleissa. Puolan ralli oli kaksikolle ensimmäinen yhteinen kilpailu.

– Kyllä huomasi, että Mikko on kiertänyt paljon kisoja. Tässäkin kyseisessä rallissa jo neljättä kertaa, ja siitä oli kyllä hyötyä. Hyviä vinkkejä sateli, pikkujuttuja, mutta sellaisia, mitä itse ei voi ensikertalaisena tietää. Hienosti meillä lähti homma toimimaan heti alusta asti, vaikka olikin ensimmäinen kisa yhdessä, Herranen totesi tyytyväisenä.

Tulevana viikonloppuna Herrasen kausi jatkuu Pohjanmaan SM-rallissa. Jääliläinen starttaa voittojahtiin SM4-luokan toiselta sijalta.

– Rutiini on nyt hyvä ajamiseen, kun edellisen SM-rallin jälkeen on ajettu kaksi kisaa ulkomailla. Itseluottamus on hyvä Pohjanmaalle, siitä kisasta olen aina tykännyt.

Nuorella kuljettajalla on edessä paluu kotimaan hyväkuntoisille ja leveille sorateille. Kahdessa edellisessä rallissa tien luonne on ollut päinvastainen.

– Vauhti pysyy varmasti yhtä kovana, mutta latu vain levenee, ja toki nyt saa ajaa taas hyväkuntoisella tiellä. Luottavaisin mielin kohti tulevaa viikonloppua, Herranen kertoi.

Pohjanmaa-rallissa ajetaan perjantai-iltana kaksi erikoiskoetta ja kisan päätöspäivänä lauantaina kuusi pätkää.

Lue myös nämä