Suomalaiskuski saa sinivalkoisen kilpurin rallin MM-sarjaan – ”Tiimi ehdotti itse tätä”

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: MRF Tyres
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen starttaavat historian ensimmäiseen Kroatian MM-ralliin Toksport-tallin sinivalkoisella Skoda Fabia R5 Evolla.

Suomalaiskaksikko aloittaa WRC3-luokassa MM-pisteiden metsästämisen ensi viikonloppuna Kroatian MM-rallissa, jossa kaksikko pääsee pitkästä aikaan ajamaan täyspitkän MM-osakilpailun. Lindholmin ohjelmaan kuuluvat tässä vaiheessa myös Portugalin, Sardinian ja Viron MM-rallit.

– Meille MM-rallit ovat sään tai koronan takia olleet lyhennettyjä, mutta Kroatiassa pääsemme ajamaan normaalimäärän eli reilut 300 EK-kilometriä rallia. Odotan kisaa mielenkiinnolla.

– Omaa parasta lähdemme tekemään, kärkisijoista taistelemaan ja maalia kohti ajamaan. Uskon, että minulla on tässä luokassa jonkun näköinen mahdollisuus sijoittua, joten ajattelen sarjaa kokonaisuutena. Odotan itseltäni hyvää vauhtia ja järkevää ajoa ennen kaikkea, Lindholm summaa.

Toksport WRT:n ehdotuksesta Lindholm ja Korhonen kilpailevat WRC3-luokan MM-sarjassa Suomen lipun värisellä Skodalla.

– Tiimi ehdotti itse tätä, ja miksi ei? Suomen lipun värit sopivat meille aina ja ne näyttävät hyvältä.

Emil Lindholm
Emil Lindholm saa käyttöönsä sinivalkoisen Skodan. Kuva: Toksport WRT

Lindholm kertoo, että Kroatian MM-rallissa heille on autoyksilöstä lähtien kaikki uutta.

– Uusi auto, uusi tiimi, uusi ralli. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Olen katsellut järjestäjän toimittamia videoita tulevilta erikoiskokeilta. Pääosin kivan näköistä asvalttitiestöä ja aika paljon mutkien leikkauksia, joissa asvaltin pinta voi lähtöpaikallamme (24) olla maa-aineksesta jo aika sotkuinen. Toki se on WRC3-luokassa kaikille sama ja yhtä haastava.

WRC- ja WRC2-luokkien kuljettajat saavat etuautoryhmiltään kelitietoa erikoiskokeilta. WRC3-luokassa etuautojen käyttö on kielletty, joten käyttöön on otettava muut tavat.

– Vastaavat paikat pitää ennakoida nuotteihin, jotta toisella ajokerralla uskaltaa ajaa. Toki siirtymillä seuraamme WRC+-palvelua kännykästä ja katsomme, miten edellä ajavat WRC-autot erikoiskokeista selviävät ja samalla näemme in-car-videoiden välityksellä tien kunnon. Tämä on yleinen käytäntö ja yksityiskuljettajille tärkeä työkalu. Ennen erikoiskoetta suurin osa kilpailijoista tiirailee kännyköitään ja toivoo, että kenttää riittää niin, että netti pelaa, Lindholm hymyilee.

Kroatian MM-rallin keskuspaikka on Zagreb. Rallissa ajetaan 20 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 300 kilometriä. Ralli käynnistyy perjantaiaamuna ja päättyy sunnuntaina. Testierikoiskoe on ohjelmassa torstaina.

Katso alapuolelta maistiainen, mitä tämän viikon Kroatian MM-rallissa on luvassa. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,371701″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat