Toksport WRT:n Skoda Fabia R5 Evolla rallin MM-sarjassa kilpaileva Emil Lindholm nousi jännittävien vaiheiden jälkeen WRC3-luokan mitaleille.
Suomalaiskuski luuli jo Monzan MM-rallin jälkeen, että kohtalona on kauden lopputuloksissa neljäs tila pisteen erolla brittikuski Chris Ingramiin. Lindholm ei ollut itse mukana Monzan rallissa, koska oli jo ajanut tarvittavan määrän kilpailuja kauden aikana. Mitalin kohtalo riippui siis Ingramin tuloksesta.
Ingram sijoittui alun perin kuudenneksi ja nappasi pisteen myös kisan päättäneeltä Power Stagelta, mutta rallin jälkeen britille langetettiin kuuden minuutin aikasakko.
Sakon myötä Ingram putosi WRC3-luokan tuloksissa kahdeksanneksi ja luokan loppupisteissä Lindholm nousi kolmen pisteen erolla pronssille. Syy aikasakkoon oli se, että Ingram käytti Monzan MM-rallissa 30 sallitun renkaan sijasta 33 rengasta.
Kausi 2021 on siis Lindholmilta ja kartanlukija Reeta Hämäläiseltä ohi. Tulevan kauden suunnitelmat ovat osin jo selvillä.
– Lähdemme puolustamaan SM1-luokan Suomen mestaruuttamme ralli SM-sarjaan Reetan kanssa ja totta kai jatkamme Skodalla. Rengasmerkkimme vaihtuu ensi kaudella Pirelliin. Tahtotilamme on myös ajaa WRC2-luokan MM-sarjaa, jonka eteen teemme töitä ja josta neuvottelut ovat kesken.
– Kuluneesta kaudesta suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneille sekä kauden aikana rallin MM- ja SM-sarjoissa kanssamme myötäeläneille sekä kannustaneille ihmisille, Lindholm muistutti.
WRC3-luokan mestaruuden voitti Citroenin ranskalaiskuski Yohan Rossel kolmen pisteen erolla puolalaiseen Kajetan Kajetanowicziin. Mestaruus ratkesi vasta Monzassa, jossa Rossel oli niukat 3,1 sekuntia Skodan Kajetanowiczia nopeampi.
Mikko Heikkilä ajoi kauden aikana luokassa neljä kisaa ja ylsi kolme kerta podiumille. Lopputuloksissa nurmijärveläinen oli seitsemäs.
Katso alapuolelta WRC3-luokan parhaat palat Monzan MM-rallissa. Videon jälkeen luokan loppupisteet.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,393463″ ap mute ]
WRC3-luokan loppupisteet:
1. Yohan Rossel (FRA) Citroen 130 2. K.Kajetanowicz (POL) Skoda 127 3. Emil Lindholm (FIN) Skoda 73 4. Chris Ingram (GBR) Skoda 70 5. Nicolas Ciamin (FRA) Citroen 57 6. Pepe Lopez (ESP) Skoda 52 7. Mikko Heikkilä (FIN) Skoda 51