Lindholm ja kartanlukija Reeta Hämäläisen tehtävänä sunnuntain erikoiskokeilla oli varmistella yli minuutin johtoasemaa WRC2-luokassa. Homma meni kuitenkin pieleen aamun toisella pätkällä, kun Lindholm ajoi ulos tieltä vain kilometri ennen maalia.
Samalla valui voitto hukkaan, mikä on paha takaisku äärimmäisen tasaisessa WRC2-luokassa. Kun kauden avausrallista Kanariansaariltakin tuli vain kuudes tila, on tämän viikon Kreikan MM-rallissa jo lähes pakko onnistua, jotta koko kaudesta ei muodostu pannukakkua. Lindholm ajoi pari edellistä kautta Hyundain Rally2-autolla, jonka suorituskyvyssä ei ollut kehumista. Nyt alla on jälleen Skodan kalusto ja tavoitteet on asetettu korkealle.
Kreikasta Lindholmilla ja Hämäläisellä on kuitenkin hyviä muistoja, sillä kaksikko juhli WRC2-luokan voittoa Akropolis-rallissa syksyllä 2022. Lindholm ajoi sunnuntaina Kreikassa päivän mittaisen testin, jossa hän kokeili tiiminsä kanssa MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Sardiniassa tulleita ajatuksia autonsa säätöihin tositoimissa.
Kreikan MM-ralli on kalenterin seitsemäs osakilpailu, mutta suomalaiskaksikolle toki vasta WRC2-kauden kolmas.
– Hyville fiiliksillä kisaan. Sardiniassa automme tuntui tosi hyvältä. Lähdemme reitille samanlaisella lähestymisellä kuin Sardiniassa, sillä tuskin ensimmäisen sorapätkän pohja-aika merkitsee tämän kilpailun voittoa. Sunnuntaikin on vielä todella pitkä (99,06 EK-kilometriä) kilpailupäivä, jolloin mitä vain voi vielä tapahtua, Lindholm summaa.
Lindholm kertoo, että Skodan säädöt Kreikan MM-ralliin ovat hyvin pitkälle samantyyppiset kuin Sardiniassa.
– Muutokset ovat hyvin pieniä, koska auton balanssi on ollut soralle erinomaisen hyvä, Lindholm perustelee.
Kreikan Akropolis-ralli on yksi MM-kalenterin klassikkokilpailuista. Sen maine perustuu rallin armottomaan luonteeseen, korkeisiin lämpötiloihin ja karuun maastoon, jotka koettelevat sekä kuljettajia että kalustoa. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2021 ralli siirtyy syyskuulta perinteiselle kesäkuun ajankohdalle, joka on Kreikassa vuoden kuumimpiin kuuluva kuukausi, mikä lisää haastetta entisestään.
– Kreikan MM-ralli on erilainen kilpailu kuin Sardinia. Täällä on tosi kivikkoisia osuuksia, mutta vastapainona myös jouheaa tietä, vähän sellaista suomalaista tietyyppiä. Olosuhteet vaihtelevat kisan aikana paljon. Ja on myös kuumaa. Mikäli aurinko paistaa niin pahimmassa tapauksessa lämpötila kohoaa varjossa yli 40 asteen, Lindholm toteaa.
Kreikan MM-rallissa kilpaillaan pääsääntöisesti Hankookin kovemman seoksen renkaalla, mutta jossain kohtaa kilpailua auton alle on asennettava myös pehmeämmän seoksen sorarenkaat.
– Lauantaille on luvattu sadekuuroja, jolloin pehmeämmän seoksen renkaita olisi hyvä käyttää. Perjantai on haastava ja pitkä päivä. Yli 120 km erikoiskokeita ja päivän aikana vain yksi 20 minuutin mittainen etähuolto. Mutta ajettavaa jää paljon myös lauantaille ja sunnuntaille. Parhaamme yritetään, Lindholm lupaa.