Rautio Motorsportin Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka ovat kiinni Sardinian MM-rallin WRC3-luokan kärkipaikassa ennen viimeistä kilpailupäivää. Siitäkin huolimatta, että Korhonen kaatoi kertaalleen Ford Fiesta Rally3 -autonsa lauantaina.
Lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella suomalaiskaksikon Ford kiepsahti risteyksessä katolleen. Yleisö käänsi auton uudelleen pyörilleen ja matka jatkui. Tilanteen tuloksena johtoasema vaihtui kakkossijaan ja 16,6 sekunnin takaa-ajoasemaan.
– Pätkän loppupuolella oli alamäessä hidas risteys, ja kun ajoimme siihen, järkkärit varoittivat meitä tien sivuun jääneestä autosta. Ajoin risteykseen sisälle ihan hiljaa. Siinä oli sisämutkassa heinäpaali, jonka takana oli maapatti. Auton etupyörä osui siihen pattiin, joka kaatoi automme hiljaisessa vauhdissa katolleen.
– Yleisöä oli paikalla ja he käänsivät automme melko nopeasti takaisin neljälle pyörälle ja pääsimme jatkamaan matkaa. Surkuhupaisa juttu, Korhonen kertasi tiedotteessaan.
Sardinian MM-rallin lauantain erikoiskokeet olivat vieläkin heikommassa kunnossa kuin perjantaina. Korhonen ajoi pätkät varmistellen ja virheitä sekä rengasrikkoja vältellen.
Taktiikka onnistui, sillä kaksikko vältti kaatonsa jälkeen ongelmat. Mutta 13. erikoiskokeella Korhonen joutui ajamaan neljä kilometriä rikkoutuneella autolla ajaneen kanssakilpailijansa perässä.
Päivän päätteeksi kilpailun tuomaristo tutki tilanteen ja hyvitti Korhosta reilulla minuutilla menetetystä ajasta. Tämä merkitsi sitä, että WRC3-luokan johtopaikka palautui suomalaiskaksikon haltuun.
– Sunnuntaina on vielä neljä pätkää. Kaikkea voi toki sattua, mutta yritetään edelleen pysyä poissa ongelmista, totesi Korhonen, jolla on luokassaan 17,8 sekunnin johtomarginaali ennen päätöspäivän pätkiä.
Katso alta kooste lauantai-iltapäivän tapahtumista Sardinian MM-rallissa.