Suomalaiskuljettajalta upea onnistuminen MM-rallissa – puhui avoimesti vaikeuksistaan: ”Olen pirun helpottunut”

Toyota-kuljettaja Roope Korhonen sai hienon onnistumisen viime viikonloppuna ajetusta Ruotsin MM-rallista.
Roope Korhonen
Roope Korhonen (oik.) ja kartanlukija Anssi Viinikka. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Korhonen pystyi merkittävästi kohentamaan vauhtiaan Tunturirallista ja ajoi Ruotsin lumilla toiseksi WRC2-luokassa. Ylivoimaiseen luokkavoittoon ajaneelle Oliver Solbergille suomalainen ei pärjännyt, mutta sitä hän ei edes itse odottanutkaan.

Korhonen oli todella tyytyväinen suoritukseensa.

– Kauden alku oli niin vaikea ja oikeastaan ne vaikeudet alkoivat jo viime vuonna. Ei oikeastaan ollut sellaista kunnon luottoa omaan tekemiseen. Onneksi nyt täällä päästiin hyvin (Hankookin) renkaaseen sisään ja saatiin käännettyä homma, Korhonen kommentoi Rallit.fille.

Korhonen ajoi Ruotsissa hyvin johdonmukaisesti. Se on aina hyvä merkki rallikuskille.

– Juuri tuossa katsoimme pätkäaikoja ja pystyimme ajamaan tosi tasaisesti hyviä aikoja ja olimme koko ajan kahden tai kolmen parhaan joukossa pätkäajoissa. Pohja-aikoja ei tosin tainnut tulla kuin yksi, Korhonen mietiskeli.

Korhonen ajoi lähes virheettömästi läpi viikonlopun. Ihan kokonaan ilman tilanteita ei kuitenkaan hänkään selvinnyt.

– Yksi spinni tuli lauantai-iltana ja siinä vähän hävisimme aikaa, mutta ei se onneksi sijoitusta muuttanut. Oliver (Solberg) meni kovaa ja hän on kyllä aina täällä spesiaalikaveri ja menee muilta karkuun. Olihan täällä tosin muitakin kovia kuljettajia ja saimme heidät pidettyä takana. Se oli hyvä juttu, Korhonen summasi.

Korhonen ajoi Ruotsissa kypsästi. Hän ymmärsi sen, ettei Solbergin vauhtiin pysty riittävästi vastaamaan, joten oli syytä keskittyä niin sanotusti vain omaan suoritukseen ja ottaa mahdollisimman hyvä tulos. Siinä suomalainen onnistui erinomaisesti.

– Kyllä me lauantainakin yritimme tulla niin kovaa kuin vain mahdollista. Tämä oli kuitenkin MM-ralli, missä oli kolme pitkää ajopäivää, joten järki oli pidettävä kuitenkin päässä. Kyllä täällä moni myös hölmöili. Ehkä perjantainakin olisi voinut ajaa vähän kovempaa, mutta Oliverin vauhtiin ei ollut asiaa, Korhonen kertasi.

– Olen pirun helpottunut. Vähän tässä oli sellainen vaikeampi jakso, mutta nyt kyllä maistuu, suomalainen hehkui tyytyväisenä.

Tunturirallissa Korhosta ei vielä hymyilyttänyt. Siellä hän kärsi moottoriurheilussa sen merkittävimmän tappion, kun nuori tallikaveri Tuukka Kauppinen löi hänet varsin selvästi. Korhonen ei kuitenkaan ollut huolissaan asemastaan Rautio Motorsportin tiimissä.

– En nyt varsinaisesti asemastani ollut huolissani, mutta eihän se tietenkään meille hyvä juttu ollut, että uusi kaveri tuli ja voitti meidät niin selvästi. Mutta se oli Tuukalta vahva ralli ja tämä oli sitten taas meiltä vahva ralli. Välillä näinkin päin, Korhonen myhäili.

Lue myös nämä

  • Uusimmat