Tämän viikon tiistaina tiedotettiin, että Emil Lindholm ja hänen kartanlukijansa Reeta Hämäläinen jatkavat kilpailemista rallin MM-sarjassa. Lindholm ja Hämäläinen palaavat Toksport-talliin ja Skoda Fabia RS Rally2 -auton rattiin.
Lindholm ja Hämäläinen kilpailevat jatkossakin WRC2-luokassa, ja kausi alkaa heidän osaltaan huhtikuussa Kanarialta.
Lindholm ja Hämäläinen ajoivat viime kaudella Hyundain Rally2-kalustolla, mutta ilman sen suurempaa menestystä. Paluu Toksportille ja Skodalle oli suomalaiselle hyvin iloinen uutinen.
– MM-sarjan kautta ei ole tietysti vielä pitkään takana, mutta siitä on aikaa, kun olen itse ajanut. Mukavaa on, että tietää taas, että jatkoa on luvassa, Lindholm sanoi Rallit.fille.
Lindholmin viime kausi Hyundain Rally2-kalustolla ei mennyt nappiin. Suomalainen asettelee sanansa varovasti puhuessaan ajastaan korealaisvalmistajan leivissä.
– Toki Hyundaillakin on paljon hyviä puolia. Olen päässyt siellä kokeilemaan vähän sitä nopeampaakin Rally1-autoa. Toki nyt Skodalle paluu on tavallaan paluu vanhaan ja tuttuun.
– Eihän siitä tosin ole kuin 18 kuukautta, kun ajoimme vielä heidän kanssaan. Silloin tulos oli heidän kanssaan ihan hyvä, joten toivottavasti taidot eivät ole ruostuneet siitä, vuonna 2022 WRC2-luokan mestaruuden voittanut Lindholm kertoi.
Sen Lindholm sanoo kuitenkin suoraan, ettei aika Hyundailla mennyt niin kuin hän oli suunnitellut.
– Mutta eiväthän asiat aina mene niin kuin on suunnitellut. Se idea, mikä silloin siellä oli, niin jossain määrin se kuitenkin toteutui. Hyundaillakin on nyt muuttunut ajatus WRC2-sarjasta ja he ovat siirtyneet enemmän kansallisiin kisoihin ja EM-sarjan puolelle. Me taas haluamme pysyä WRC2-sarjassa, Lindholm painotti.
– Jos olisi ollut kristallipallo, niin asiat olisi voinut tehdä vähän toisella tavalla, mutta tulevaisuutta on aina vaikea ennustaa, Lindholm jatkoi.
Lindholmilla oli muitakin vaihtoehtoja kuin Toksport.
– Kyllä me systemaattisesti pohdimme sitä, mikä palvelisi parhaiten meidän kauttamme, tulevaisuuttamme ja uraamme. Ehdottomasti keskustelimme myös Hyundain kanssa jatkosta, mutta kuten sanoin, heidän painotuksensa on enemmän EM-sarjan puolella Rally2-autojen suhteen, Lindholm totesi.
– Ei se myöskään mikään salaisuus ole, että omana toiveena oli päästä ajamaan pääluokan autolla, mutta heillä on talo täynnä hyviä kuljettajia, joten se ovi ei auennut meille, Lindholm jatkoi.
Lindholm ajaa tällä kaudella vähintään viisi MM-rallia.
– Sardiniaan jatketaan Kanarian jälkeen ja sitten on Kreikka, Suomi sekä Viro. Katsotaan sitten Suomen rallin tienoilla, mikä on tilanne sarjassa ja pisteissä. Toki haluaisimme ajaa vielä enemmänkin kilpailuja, mutta se on sitten budjettipuolen asia, miten se onnistuu, Lindholm kertoi.
Seuraavaksi rallin MM-sarjan kausi jatkuu Ruotsissa, mutta sinne Lindholm ei lähde. Se kaivelee hieman suomalaista, mutta keväämmällä odottaa herkkupala Kanariansaarilla.
– Harmi, ettemme ehdi avaamaan kautta Ruotsissa, mutta toisaalta Kanaria on varmasti todella hieno kilpailu ja se on kaikille MM-sarjan kuljettajille uusi kisa. Siellä päästään pitkästä aikaa ajamaan MM-sarjassa vähän puhtaampaa asvalttitietä. Entisenä rata-autoilijana se sopii minulle oikein hyvin, Lindholm myhäili.