Suomalaiselta rallikuljettajalta rehellistä puhetta hirveästä vuodestaan

Rallikuljettaja Emil Lindholm haluaisi varmasti unohtaa viime vuoden nopeasti.
Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Skoda Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lindholm kilpaili viime vuonna rallin MM-sarjassa Hyundain Rally2 -autolla, mutta vuodesta tuli lopulta melkoinen katastrofi.

Lindholm siirtyi suurin odotuksin Hyundaille vuonna 2023 ja aluksi kaikki näytti jokseenkin lupaavalta. Sitten koitti vuosi 2024 ja kaikki meni enemmän tai vähemmän pieleen.

Lindholm kilpaili Hyundain Rally2- autolla MM-sarjassa yhdessä maanmiehensä Teemu Sunisen kanssa ja tuloksellisesti katsoen vuosi oli suorastaan ala-arvoisen huono.

Lindholmin äänessä ei ole kuitenkaan katkeruutta, kun hän kertasi vaikeaa viime vuotta.

– Rehellisesti sanottuna ensimmäinen puolivuotinen Hyundailla ei ollut loppujen lopuksi lainkaan huono. Jos katsoo kokonaisuutta, meillä oli esimerkiksi Keski-Euroopassa ihan hyvä vauhti. Chilessä tein oman virheen, ja Suomessa taas tuli kasa teknisiä ongelmia, mutta kokonaisuutena se ei ollut niin paha, Lindholm kertoi.

Seuraavana vuonna kaikki kuitenkin muuttui huonompaan suuntaan.

– Viime vuosi sen sijaan oli katastrofi – mutta se oli katastrofi myös heille. Samat ihmiset, sama tiimi, joten kyllä, olimme kaikki samassa veneessä, Lindholm sanoi suoraan.

Lindholm aloitti vuoden 2023 Toksportin Skodalla, mutta siirtyi kesken kauden Hyundaille. Hän oletti, että tämä olisi se oikea reitti pääluokkaan. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut.

– Niin, jos minulla olisi ollut silloin kristallipallo, kun tein sen päätöksen, hän mietti.

– Mutta tarkoitus oli tietenkin pyrkiä ihan huipulle – ja olimme lopulta aika lähellä sitä. Se ei toteutunut, mutta ainakin pääsin testaamaan auton. Sain ajaa Rally1-autolla ja tehdä töitä myös tehdastiimin kanssa. Se oli jo itsessään arvokasta. Opin todella paljon, Lindholm jatkoi.

Tänä vuonna Lindholm on kilpaillut jälleen Skodalla Toksportin-tiimin väreissä.

– Tänä vuonna olen ajanut itse asiassa melko vähän – vain muutamia ralleja tähän mennessä – mutta silti olemme pystyneet pitämään vauhtia yllä. Ei ole ollut helppoa saada kaikkea osumaan kohdalleen koko rallin ajan, mutta tällä hetkellä olemme kuitenkin onnistuneet siinä kohtuullisen hyvin, hän kertasi kuluvaa vuotta.

Lue myös nämä