Suomalaiselle rallitoivolle unelmatilaisuus – voitti kaluston Suomen MM-ralliin

Leevi Lassila on valikoitunut uudeksi AKK:n Flying Finn Future Stariksi - eli niin sanotuksi Tulevaisuuden tähdeksi.
Leevi Lassila
Leevi Lassila. Kuva: AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Autourheilun kansallinen kattojärjestö AKK herätti täksi vuodeksi henkiin ohjelmaan, jonka tarkoituksena on tarjota kansainvälinen näytönpaikka nousevalle suomalaiselle rallitoivolle. Ohjelman voittaja ratkottiin testipäivänä, jonne oli valittu rallin SM-sarjan kautta Lassila, Toni Herranen, Jesse Kallio, Niko Kalmi ja Ossi Pohjanharju.

Testipäivä järjestettiin Jyväskylässä Huippu-urheiluinstituutissa Kihussa tiistaina. Päivän aikana kandidaatit kävivät läpi sarjan fyysisiä ja psykologisia testejä, joilla mitattiin heidän valmiuksiaan. Samalla testattiin myös heidän kykyjään mediahaastatteluissa suomeksi ja englanniksi.

Valintaraati koostui AKK Sports Oy:n, Kihun ja Olympiakomitean edustajista. He analysoivat tuloksia niin rallin SM-kauden ajettujen kisojen kuin päivän testienkin osalta. Näistä tuloksista kohosi voittajaksi 20-vuotias Lassila.

Lassila johtaa rallin SM-sarjan SM3-luokkaa ennen kahta viimeistä osakilpailua. Hän on ottanut tällä kaudella kaksi luokkavoittoa Ford Fiesta Rally4 -autolla.

Suomen MM-rallissa Lassila pääsee pykälää kilpailukykyisemmän Ford Fiesta Rally3 -auton rattiin. Palkintoon kuuluu varteenotettava tukipaketti, joka pitää sisällään ennakkotestit, Pirellin renkaat, kisapolttoaineet, ilmoittautumismaksut sekä valmennusta ja PR-apuja.

– Kuten monilla kuljettajilla, minunkin tavoitteeni on tulla jonain päivänä maailmanmestariksi. Tämänpäiväinen voitto on askel oikeaan suuntaan, mutta ymmärrän että isoin tavoitteeni on vielä pitkän matkan päässä. Menen askel kerrallaan. Olen vasta 20-vuotias, joten minulla on aikaa, Lassila sanoi.

– Nyt käännän katseen Suomen MM-ralliin ja siihen valmistautumiseen. Vuokraan Rally3-auton, jolla osallistun kisaan Tampereella ja treenaan hyvin ennen varsinaista pakettiin kuuluvaa testiä ja MM-rallia. On tärkeä saada alle mahdollisimman paljon kilometrejä, sillä en ole ajanut nelivetoa aiemmin.

Lassila liittyy Flying Finn Future Starin ansioituneiden voittajien listaan. Saman projektin kautta ovat tiensä maailmalle löytäneet muun muassa Teemu Suninen, Emil Lindholm ja Sami Pajari.

Suomen MM-ralli ajetaan elokuun alussa Jyväskylän seudulla.

Lue myös nämä

  • Uusimmat