Suomalaisella rallitoivolla kova kohtalo – autosta petti ohjaus ja pöpelikkö kutsui: ”Murheellista”

Miika Hokkanen
Miika Hokkanen. Kuva: Frédéric Le Floc'h/DPPI
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Miika Hokkasen debyytti uudella Peugeot 208 Rally4 -autolla päättyi ulosajoon viikonloppuna ajetussa Rooman EM-rallissa.

Hokkasen ongelmat alkoivat jo kilpailun toisella erikoiskokeella.

– Pätkän alussa osuimme johonkin sisämutkassa. Onboard-videoltakaan ei näy, mihin osuimme. Ohjaukseen tuli vikaa, mutta pystyimme jatkamaan, emmekä menettäneet liikaa aikaa, Hokkanen kertasi.

Hokkanen ja kartanlukija Rami Suorsa olivat ERC3-junioriluokassa neljäntenä kakkospätkän jälkeen. Suomalaispari teki autoon korjauksia siirtymällä ennen kolmatta erikoiskoetta, mutta siitä huolimatta pöpelikkö kutsui.

– Vasemmalle kääntyvässä mutkassa ohjaus petti ja menimme suoraan ulos tieltä puiden keskelle. Sen vuoksi meidän piti keskeyttää, Hokkanen totesi.

– Se oli murheellista, sillä meillä on hyvä auto ja tiimi. Meillä on mahdollisuus saavuttaa hyviä tuloksia, kunhan kaikki osuu kohdalleen. Mutta nämä jutut kuuluvat tähän lajiin – jokainen pätkä pitää päästä läpi. Toivottavasti onnistumme paremmin seuraavassa osakilpailussa.

Hokkanen kilpailee seuraavaksi Latvian EM-osakilpailussa reilun kahden viikon kuluttua.

Virolainen Ken Torn nappasi ERC3-junioriluokan voiton Rooman ympäristön asvalttiteillä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat