Lindholm siirtyi Hyundain-leiriin vuonna 2023. Tässä vaiheessa suomalaisen ura rallin parissa vaikutti vähintäänkin lupaavalta.
Olihan Hyundai-sopimuksen julkistamisen yhteydessä annettu ymmärtää, että Lindholmille avautuisi jossain vaiheessa mahdollisuus ajaa Hyundain Rally1 -autolla.
Positiivinen pöhinä vaihtui kuitenkin nopeasti alakuloon. Suomalainen ei saanut aikaan hyviä tuloksia, vaikka hän oli voittanut WRC2-luokan mestaruuden jo vuonna 2022. Lindholmin tuloksellinen käyrä näytti pahasti alaspäin ja etenkin viime kaudesta tuli suomalaiselle todella vaikea.
Hyundai ei kyennyt tarjoamaan Lindholmille sellaista Rally2-autoa, millä olisi voinut realistisesti ajaa hyvistä tuloksista. Lindholm voivotteli viime kauden vaikeutta aiemmin myös Rallit.fin haastattelussa.
– Mutta eiväthän asiat aina mene niin kuin on suunnitellut. Se idea, mikä silloin siellä oli, niin jossain määrin se kuitenkin toteutui. Hyundaillakin on nyt muuttunut ajatus WRC2-sarjasta ja he ovat siirtyneet enemmän kansallisiin kisoihin ja EM-sarjan puolelle. Me taas haluamme pysyä WRC2-sarjassa, Lindholm kertoi helmikuussa Rallit.fille.
Nyt Lindholm on tehnyt kuitenkin herkullisen paljastuksen Ilta-Sanomien haastattelussa. Rally1-auton rattiin pääseminen oli todellisuudessa paljon lähempänä kuin on ehkä yleisesti ajateltu.
– Sen voin kuitenkin sanoa, että oli ihan viittä vaille, että olisimme kilpailleet Hyundain Rally1-autolla. Se oli lähellä vuonna 2023 ja vielä lähempänä viime vuonna. Homman peruuntuminen oli minulle karuimpia juttuja koko urallani, Lindholm sanoi IS:lle.
Lindholm ei ole kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Täksi kaudeksi hän palasi takaisin Skodalle ja suomalaisen suunnitelmissa on ajaa tällä kaudella vähintään viisi MM-rallia WRC2-luokassa. Ensimmäinen kisa on edessä jo ensi viikolla Kanariansaarilla.
– Sardiniaan jatketaan Kanarian jälkeen ja sitten on Kreikka, Suomi sekä Viro. Katsotaan sitten Suomen rallin tienoilla, mikä on tilanne sarjassa ja pisteissä. Toki haluaisimme ajaa vielä enemmänkin kilpailuja, mutta se on sitten budjettipuolen asia, miten se onnistuu, Lindholm kertoi helmikuussa haastattelussamme.