Korhonen avasi kauden vaisusti tammi-helmikuun vaihteessa Tunturirallissa, kun hän hävisi selvästi uudelle tallikaverilleen Tuukka Kauppiselle. Vasta 18-vuotias Kauppinen teki kovan sensaation ja voitti legendaarisen kilpailun Rovaniemellä.
Korhosen vastaisku tuli pari viikkoa myöhemmin Ruotsin MM-rallissa, kun suomalainen sijoittui WRC2-luokan kilpailussa toiseksi heti rallin ylivoimaisesti voittaneen Oliver Solbergin jälkeen.
Korhonen oli Ruotsin suoritukseensa erittäin tyytyväinen.
– Tästä on oikein hyvä lähteä jatkamaan kautta, Korhonen myhäili Rallit.fille.
Rallin MM-sarjan uuden rengasvalmistajan Hankookin renkaat aiheuttivat monelle kuljettajalle harmaita hiuksia Ruotsissa, mutta Korhonen oli heti sinut uuden renkaan kanssa, vaikka hänkään ei ollut juurikaan päässyt niitä testaamaan. Korhonen oli ajanut vain lyhyen rengastestin ennen Tunturirallia.
– Se on kuitenkin vähän liukkaampi rengas, joten ehkä se sopii paremmin minun ajotyylilleni. Ajan kuitenkin aina aika siististi ja puhtaasti, Korhonen kertoi.
Korhonen ajoi Ruotsin MM-rallissa hyvän kilpailun. Suomalainen olisi muuttanut kisassaan vain yhden asian.
– Sen yhden puolispinnin jättäisin pois. Mutta muuten tämä oli meiltä aika nappisuoritus, hän kertoi.
Korhonen paljasti Ruotsissa myös, että hänen seuraava MM-rallinsa on jo tässä vaiheessa tiedossa.
– Portugalissa meillä on seuraava MM-ralli, hän kertoi.
Mutta Korhosen on tarkoitus kilpailla myös vielä ennen sitä.
– Katsotaan nyt, jos saataisiin ennen sitä ajaa vielä yksi asvalttikisa Italiassa. Sitä en osaa vielä sanoa, että millä autolla siellä ajettaisiin, Toyotan Rally2 -autolla MM-sarjassa kilpaileva Korhonen paljasti.