Teemu Suninen aloitti Meksikon MM-rallin kymmenenneksi nopeinta vauhtia. M-Sportin ajattamalla Ford Fiesta WRC:lla Suninen ei aivan yltänyt tallikavereidensa vauhtiin.
Perjantaiaamun tiedettiin olevan heti iso haaste, joten Suninen viritti mielentilansa ennemminkin järkevään etenemiseen kuin yltiöpäisten riskien ottoon. Varovaisuus näkyi kuitenkin kellossa, mistä Suninen ja kartanlukija Mikko Markkula eivät kuitenkaan hätkähtäneet.
– Kilpakumppanit ovat heti nopeampia, jos alkaa arkailla hiemankin. Mutta ensin täytyy tottua autoon hyvin, joten parannetaan vauhtia tästä vähitellen.
Kun rallia oli ajettu neljän erikoiskokeen verran, oli Suninen kilpailussa yhdeksännellä sijalla. Eroa kärkeen 77 EK-kilometrin aikana oli kertynyt 58,3 sekuntia kisaa johtavaan Dani Sordoon nähden.
Hymy ei vielä aamupäivän lenkillä irronnut Suniselta. Haastavan El Chocolaten (EK3) maaliin lipui keskittynyt kuljettaja.
– Menihän siinä aikaa. En ole vielä kunnon vauhdissa, joten nyt pitää parantaa, Suninen jutteli.
Seuraavalla erikoiskokeella Suninen saavutti tieltä ulos lipsahtanutta ja kisaa aivan jokelalaisen edessä jatkanutta Elfyn Evansia niin, että tunsi melkein tallikaverinsa pölyn nenässään. Evans teki pienet voltit ja tippui Sunisen taakse tuloksissa.