Teemu Suninen kohtaa uuden haasteen tulevana viikonloppuna, kun suomalaistoivo ajaa ensimmäistä kertaa asvalttirallissa WRC-autolla.
Suninen starttaa torstaina käynnistyvään Saksan MM-ralliin Ford Fiesta WRC -autolla. Suninen on tähän mennessä näyttänyt taitonsa Fiestalla MM-soraralleissa, joita hänellä on nyt takanaan kahdeksan WRC-ajokin puikoissa. Suninen on kilpaillut kolme kertaa aiemmin Saksassa R5-luokan autolla, mutta WRC:llä meno on toisenlaista.
– Otan ison harppauksen tuntemattomaan. En tiedä mitään näillä autoilla ajamisesta asvaltilla ja minulla onkin paljon opittavaa. On mielenkiintoista nähdä, miten renkaat kuluvat ja kuinka jarrua pitää käyttää, Suninen kertoo.
Suninen on MM-pisteissä sijalla 13, mikä tarkoittaa sitä, että suomalaiskuski starttaa perjantain erikoiskokeille vasta kärkikuljettajien jälkeen. Myöhäinen lähtöpaikka tuo mukanaan lisähaasteita.
– Tämä ralli on täynnä kysymysmerkkejä ja se on aina ollut yksi kalenterin haastavimmista. Erikoiskokeille nousee paljon mutaa, mutta toivon, että löydän hyvän luoton autoon ja pystyn parantamaan ajoani haastavissa olosuhteissa.
M-Sport Fordin tallipäällikkö Malcolm Wilson painottaa, että Suniselle Saksan osakilpailu on osa oppimisprosessia.
– Teemulla on edessään vaikea viikonloppu WRC-autolla asvalttirallissa. Mutta tämä on iso askel hänen urallaan, ja olen varma, että hän odottaa haastetta, Wilson sanoo.