M-Sport Fordin nuori suomalaiskuski Teemu Suninen on ollut kaukana kärjen vauhdista Argentiinan MM-rallissa. Kun ajamatta on enää kolme erikoiskoetta, on Suninen tuloksissa yhdeksäntenä yli neljä minuuttia kärkimies Ott Tänakin perässä.
M-Sportin nokkamies Malcolm Wilson kuitenkin muistuttaa jokelalaisen kokemattomuudesta. Suninen ajaa ensimmäistä kertaa Argentiinassa ja tärkein asia on kerätä paljon kokemusta haastavista olosuhteista.
– Teemu tekee juuri sitä työtä mitä hänen pitääkin tänä viikonloppuna. Tottakai hän on varmsti turhautunut, kun vauhti ei riitä kamppailuun kärkisijoista. Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin elintärkeää kerätä kokemusta näistä haastavista pätkistä, Wilson paaluttaa M-Sportin tiedotteessa.
Suninen joutui lauantain pätkille toisena autona ja se vaikeutti ajamista entisestään.
– Olemme olleet toisena autolla tiellä ja putsaamista on ollut aika paljon. Varsinkin viimeisen pätkän aika oli minulle pettymys. Toisaalta tämä on ollut hyvää oppia, Suninen toteaa.
– Sunnuntain pätkät ovat jälleen uusi haaste, sillä ne ovat ihan erilaisia kuin aiemmat. Tiet ovat hitaita ja kapeita. Minulla jää tästä kisasta paljon kotiläksyjä, mutta toivottavasti olemme ensi kerralla vahvempia.
Kolme voittoa kauden neljässä ensimmäisessä kisassa napsinut puolustava maailmanmestari Sebastien Ogier on ollut myös kaukana kärkivauhdista. Ogier on kuitenkin kisassa neljäntenä ja kiinni hyvässä pistepotissa.
– Aamun sumussa oloni ei ollut tarpeeksi luottavainen. Olin liian varovainen ja minua häiritsi vähän liikaa viestit siitä, että Craig (Breen) ja Esapekka (Lappi) olivat pysähtyneet. Ajattelin, että vieläkin pahempaa voi olla tulossa. Onneksi olemme nyt täällä ja tämäkään tulos ei ole huono MM-taiston kannalta, Ogier summaa.
– Näyttää siltä, että me emme ole tiiminä täällä niin nopeita kuin aiemmissa kisoissa. Myös viime vuonna kamppailimme täällä vauhdin kanssa, mutta en ole ihan varma, mistä se johtuu.