Suninen ei tyytynyt parhaan suomalaisen rooliin – ”Haluaisin olla vähän nopeampi”

Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford World Rally Team.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suniselle Ruotsin MM-rallin ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä oli erittäin onnistunut. Suninen taiteili haasteellisen päivän läpi, ja saapui kisan kuudentena iltahuoltoon Torsbyhyn.

Vasta kolmatta kertaa WRC-autoon urallaan istahtanut Suninen nautti menostaan erikoiskokeilla, joista suurin osa ajettiin päivän aikana Norjan puolella.

Sunisen ajama Ford oli päivän päätteeksi myös korkeimmalla tuloksissa oleva Ford, ja mies itse parhaiten sijoittunut suomalaiskuljettaja.

– Auto oli hyvissä säädöissä koko päivän ja ajaminen maistui. Mitään erikoista ei matkan varrelle mahtunut, mutta haluaisin tietysti olla vähän nopeampi.

Lauantain erikoiskokeet ovat Ruotsin rallin klassikoita, eikä aikaeron kurominen kärkeen helpotu perjantaista. Riskikynnystä Suninen ei aio nostaa, mutta ajon siistiminen on mielessä.

– Vaikea sitä vauhtia on lisätä tuosta vain. Nyt pitää istua alas ja katsoa tiimin kanssa, missä voidaan parantaa ja mitä muutetaan. Sladeja tuli vähän, joten ajoa täytyy vähän siistiä.

Pitkän kilpailijaletkan aikana erikoiskokeet kuluvat nopeasti urille, joissa auto on vain tarkasti pidettävä.

– Keli on aika samanlainen myös lauantaina, ja uraa pitkin se paras tulos tulee, joten koetetaan vain pysyä siinä parhaamme mukaan.

Lue myös nämä

  • Uusimmat