Sotkeeko Sami Pajari mestaruustaistelua? – ”Olen aina nauttinut asvaltilla”

Sami Pajarin osakkeet rallin MM-sarjassa ovat olleet noususuhdanteessa syksyllä.
Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pajari sekä suomalaiskuljettaja tiimi Toyota on koko vuoden korostanut, että ensimmäisellä kaudella Rally1-autossa on kyse kokemuksen hankkimisesta. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Pajari ajoi muutaman kelpo kisan, mutta matkalle mahtui myös vastoinkäymisiä.

Elo-syyskuun Etelä-Amerikan kiertue oli Pajarilta onnistunut, kun hän ajoi ensin Paraguayssa kuudenneksi ja myöhemmin Chilessä viidenneksi. Vauhtia olisi ollut kenties kovempiinkin suorituksiin, mutta on tärkeää muistaa, että Pajarin tallikavereista Elfyn Evans, Sebastien Ogier ja Kalle Rovanperä ajavat maailmanmestaruudesta. Pajari on varmasti pitänyt mielessään, ettei kovin mielellään lähti sotkemaan mestaruustaistelua. Toisaalta jos podiumille meinaa vielä tällä kaudella yltää, on myös tähtikaliiberin kuskeja pystyttävä lyömään päihin.

– Meillä on ollut muutama tosi positiivinen ralli lähiaikoina, joissa vauhti on ollut hyvää. On ollut mukavaa puskea täysillä ja taistella hyvistä sijoituksista, Pajari sanoo.

– Nyt edessä on ihan erilainen haaste, mutta en näe mitään syytä, miksi emme voisi jälleen ajaa hyvää kisaa, Pajari jatkaa viitaten tulevan viikonlopun Keski-Euroopan osakilpailuun.

Seitsemän sorarallin jälkeen MM-sarjassa palataan asvaltille, kun luvassa ovat olosuhteiltaan ja pidon vaihteluiltaan arvaamattomat Keski-Euroopan ja Japanin rallit. Pajari pääsee hieman tasaisimmista lähtökohdista Keski-Euroopan pikataipaleille, sillä hän ajoi kisan jo viime vuonna Rally1-autolla.

Asvalttidebyytti ykkösluokan autolla sujui viime syksynä hyvin sunnuntaiaamuun saakka. Kuudentena kisassa ollut suomalainen joutui keskeyttämään päätöspäivän avauspätkällä ulosajon takia.

– Olen aina nauttinut asvaltilla ajamisesta. Minusta suorituskykyni on ollut tällä alustalla hyvää ja oli jo viime vuonna, kun pääsin ajamaan tämän kisan Rally1-autolla, Pajari summaa.

– Jotkut pätkäajat olivat jo viime vuonna hyvällä tasolla, kuten myös Kanarialla huhtikuussa vauhti oli hyvää. Emme vain ikävä kyllä saaneet tulosta lopulta aikaiseksi. Tässä rallissa voi olla tosi vaikeita paikkoja ja säätä on vaikea ennustaa.

Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy testierikoiskokeella torstaiaamuna. Varsinaisessa kisassa on luvassa yhteensä 18 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 306 kilometriä.

Lue myös nämä