SM-rallissa hylätyn Joonan vetoomus hyväksytty – ”Ei olisi voinut mitenkään toisin toimimalla osallistua ralliin”

Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

AKK:n vetoomusoikeus on hyväksynyt Lauri Joonan vetoomuksen Kouvolan SM-rallin hylkäyksestä.

Joona ajoi Kouvolassa SM3-luokan kilpailussa kolmanneksi, mutta kilpailun jälkeen tuomaristo hylkäsi hänen ja toiseksi sijoittuneen Henri Hokkalan tulokset. Hylkäysperuste oli molemmilla autokunnilla sama – liian kevyt akku.

Rallin jälkeen Joona teki kilpailunjohtajan hylkäämispäätöstä koskevan vastalauseen kisan tuomaristolle, joka hylkäsi vastalauseen. Joona vei tapauksen lopulta AKK:n vetoomusoikeuteen, joka ratkaisi asian Joonan hyväksi.

Joona kertoi vetoomuksessaan, että hänen käyttämänsä Ford Fiesta R2 -auto on otettu käyttöön vuonna 2017, joten sitä koskevat ennen 31.12.2018 annetut FIA:n säännökset. Autossa on myös luokitustodistuksen mukaan määritelty akun kotelo.

Kilpailijalla ei ole tiedossa, että tähän luokiteltuun koteloon olisi mahdollista edes hankkia kansallisesti vaadittua vähintään 8 kg painoista akkua, vaan koteloa jouduttaisiin muuttamaan ja se taas olisi FIA luokitustodistuksen vastaista. Lisäpainoja ei myöskään voida asentaa, koska FIA ei enää luokittele muutoksia ennen 31.12.2018 luokiteltuihin autoihin.
(Vetoomusoikeuden päätös 19.3.2019)

Vetoomusoikeus antoi tiistaina päätöksen asiassa. Vetoomusoikeus otti päätöstä tehdessään huomioon sen, että rallin SM-sarjan sääntöihin on tehty Kouvolan osakilpailun jälkeen muutos, jonka mukaan ennen 1.1.2019 luokiteltuihin R2-luokan autoihin sovelletaan vuonna 2018 voimassa olleita luokitussääntöjä.

R2-autoa, joka on luokiteltu ennen 31.12.2018, ei kuitenkaan olisi kilpailun ajankohtana voimassa olleiden sääntöjen mukaan ollut käytännössä mahdollista muuttaa voimassa olleiden teknisten sääntöjen mukaiseksi. Kyseistä sääntökohtaa on AKK:n toimesta sittemmin muutettu. FIA:n kansainvälisiä sarjasääntöjä ei sovelleta kansallisissa kilpailuissa. Vetoomusoikeus katsoo, että kilpailija ei olisi voinut mitenkään toisin toimimalla osallistua kyseisellä autolla SM O.K. Auto ralli -kilpailuun 16.2.2019.
(Vetoomusoikeuden päätös 19.3.2019)

Vetoomusoikeuden päätöksen myötä Joona saa Kouvolan SM-rallin SM3-luokan kisasta toisen sijan. Henri Hokkala, joka hylättiin samasta syystä, ei vienyt tapaustaan vetoomusoikeuden ratkaistavaksi.

Kakkossija nosti Joonan SM3-luokan pistejohtoon ennen Joonas Lindroosia.

Lue vetoomusoikeuden päätös kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös nämä